torstai 15. elokuuta 2013

Hääkimppuni

En tiedä kirjoitinko koskaan siitä mitä minun kimppuni loppuviimein sisälsi.

Pohdimme pitkään mitä kukkia voi laittaa talvipakkasille helmikuun alkuun, kun riskinä oli jopa -30 asteen pakkaset. No onneksi niin ei ihan ollut, sillä meidät vihittiin noin -16 asteen pakkasessa, hienoisessa tuulessa. Mutta onneksi juhlatilamme oli aitan pääty, jonne ei suoranaisesti päässyt tuuli puhaltamaan.

Ostin kimppuni sekä muut häidemme kukat Nokialta, Kukkaputiikista, jossa sain aivan loistavaa palvelua ja kauniin kimpun. Olin lukenut netistä, että ko. paikka olisi hyvä valinta, ja niin se kyllä oli.

Alla kuva minusta mekkoni ja kimppuni kanssa juuri ennen vihkimistä. Hääkimppuuni Kukkaputiikin tätit kuitenkin sanoivat laittavansa mitä vaan kukkia, sillä ulkona oloaikamme oli niin lyhyt, etteivät uskoneet kukkien vahingoittuvan. Eivätkä ne vahingoittuneetkaan. Pysyivät kauniina ja freeseinä vielä toista viikkoa häiden jälkeen. Sen jälkeen otin ja vippasin kimpun biojätteeseen. Olin sitä ehtinyt tarpeeksi kuvaamaan, että muistot ovat tallessa. Ja myös yksi syy kimpun mäjelle lentämisessä oli se, ettei kimpun kukista muutakun ruusut säilyneet inhimillisen näköisenä.

Kimpussa siis oli jotain erikoisOrkideaa, tummaa kallaa ja ruusuja. Vihreänä käytettiin murattia, sillä samaa oli pöytäkoristeessamme. Itse pidin todella paljon kimpustani ja se vastasi täysin sitä mitä olin toivonut. Ei liian tiivistä ja linjakasta, mutta ei myöskään liian rönsyilevää. Sopivasti siitä väliltä, kuten minäkin. Koristeeksi kimppuun laitettiin muutama valkoinen helmi.

Omien häideni jälkeen olen myös tuttava piirissäni muiden nähnyt ja kuullut käyttävän Kukkaputiikkia kimppuihinsa ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä. Suosittelen siis kaikille Pirkanmaalaisille. Hinta-laatusuhde ehdottoman toimiva.





Kimppuni
Linkki Kukkaputiikin Facebook-sivuille jossa kuva kimpusta
 
 
Kenties saan tänne hiljalleen muutakin matskua häistämme.

Unelmat ja haaveet

Minulla on tällä hetkellä paljon unelmia, paljon projekteja käynnissä, jolla pyrin saavuttamaan haaveeni ja ajatukseni tulevasta.

Ne jotka minut tuntevat, tietävät, että en paikallani tahdo pysyä. Olen sitä porukkaa jonka mielestä pieni projekti piristää aina. Täällä olen paasannut ajan vähyydestä ja siitä, kuinka tunteja tarvitsisi enemmän vuorokauteen. Koskakohan opin relaamaan.


Paljon kuulee puhuttavan siitä, että naiset kärsivät ainaisesta stressistä, eivätkä osaa rauhoittua. Monet kärsivät mm. lapsettomuudesta tämän vuoksi. Miksi siis on pakko säntäillä koko ajan paikasta a paikkaan b? Mutta mitä sitten jos ei olisi tekemistä? Jos vain olisi. Eikö sitä ihminen silloin laiskistu ja jää paikalleen makaamaan. Itse ainakin ajattelen ylöspäin jokaista joka saa jotain aikaan, en pidä minään niitä jotka eivät kurottele haaveitaan ja unelmiaan, vaan tyytyvät siihen mitä nyt on, tai on joskus ollut. Varmasti jokaisella on joku haave; oli se sitten työpaikan vaihtaminen, auton päivitys, puolison löytäminen tai uuden kielen oppiminen. Miksi siihen ei tarttuisi?

Ihmisellä on kuitenkin sisäinen tarve päästä eteenpäin. Ainakin oletan näin (täysin laiskana siis avaamaan mitään tutkimuksia asiasta) sillä ei yhteiskunta ja teknologia ja kaikki muu muuten menisi eteenpäin. Ihminen haluaa kehittyä, olla enemmän ja olla parempi. Miksi siis on olemassa myös niitä mätämunayksilöitä, jotka eivät jaksa tehdä mitään tai eivät halua tehdä mitään, ovat vaan ja laiskottelevat. Miksi tyytyä vähään? Sanontahan on, että jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Miksi ei? Liian moni ihminen tyytyy kohtaloonsa, kun voisi ehkä olla enemmän.

Olla enemmän, mitä lie sekin tarkoittaa? Tästä päästään taas aasin siltana siihen mikä on tarpeeksi. Koska on tavoitellut riittävästi? Milloin ohjelmaa kalenterissa on enemmän kuin vaaditaan saadakseen aktiivisen ihmisen tittelin. Mikä on aikaansaamattoman ja rauhasta nauttivan ihmisen ero? Itse en sitä tiedä, enkä varmasti tule hetkeen tietämäänkään.

En nyt siis tiedä miksi menin moiseen ajatteluun, mutta taaimmainen ajatus tässäkin kirjoituksessa oli se, että minä stressaan kamalasti omista kiireistäni. Nyt pari viikkoa yksin töissä ollessani huomaan oman huonomuistisuuteni. En oikeasti muista mitä olen toissa päivänä tehnyt ja kenet kouluttanut. Mielestäni tämä on melko huolestuttavaa. Aamulla herääminen 6:15 ei enään tunnu pahalta ja kotiin tulen normaalisti tiistaisin ja torstaisin vasta kymmenen maissa illalla. Kauankohan jaksan. Olen kuitenkin vasta hyvin nuori ja suurin osa elämästä on edessä. Nyt pitäisi ymmärtää, että kaikkialle ei tarvitse päästä, osallistua ja... Priorisointi tässäkin tapauksessa on nyt oikeasti se sana mitä voisin harjoitella.

Mistä voisin saada kotiin kotiapulaisen, joka meillä hoitaisi pyykin, tiskit, keittiön siivouksen ja yleisen järjestyksen? Voiko suomeen hommata pienellä rahalla au pairin, tai saako sellaisia toisista kaupungeista ympäri Suomen? Plussaa olisi toki, jos saataisiin au pair naapurista, niin ei tarvitsisi ketään majoittaa meille, tilaa kun ei ole. Ja siis ennen kaikkea tämän pitäisi olla edullista! Koska tulomme eivät ole niin suunnattomat. Olen jo pitkään miettinyt tätä asiaa. Onko jossain yritys joka kauppaa innokkaita lukiolaisia tiskaamaan ja pyykkäämään toisten koteihin pienellä taskurahalla? Saako sellaisesta liiketoiminnasta laillisesti kannattavaa? Jos saa, niin vinkatkaa, minä voin pistää firman pystyyn!

Mutta näillä ajatuksilla, eteenpäin. Tänään päiväni on kuitenkin vain klo 8-16 työt, 16.30-17.45 sali, 18-20 valmennus ja jo oikeasti siis ennen ysiä kotona.


Onni ja autuus <3

torstai 1. elokuuta 2013

Laihduttaminen kuulostaa jo kirosanalta

Minä yritän laihduttaa. 

Kuulostaa kamalalta lauseelta, mutta se on totta. Olen siitä täällä maininnutkin, mutta nyt haluan avautua siitä järkyttävästä paineesta jota se minulle koko ajan aiheuttaa.

Mieheni alkaa olemaan jo lopen kyllästynyt ainaiseen läskien kiskomiseeni ja peilin edessä manailuun. Työkaveri ihmettelee, että eikö minulla mikään muu pyöri mielessä kuin painoni.

Siispä olen päättänyt alkaa käyttämään vaihtelunvuoksi toista nimitystä lahduttamiselle, kiinteytys. Nyt minulla onkin tarkoituksena kiinteytyä ja samalla kun minusta tulee kiinteä, minä pudotan painoani. Huijaanko muita? Tuskin, mutta ainakin voin lopettaa tuon l-sanan käytön. No ylipäänsä minun pitäisi puhua vähemmän ko. aiheesta ja tehdä enemmän.

Syksy tulee täyttymään jälleen liikunnan riemusta, mutta jälleen hieman eritavalla kuin aiemmin. Voimisteluvalmentamisen lisäksi alan vetämään tyttäremme kanssa perheliikuntaa. Rantaperkiön Isku tarjoaa vauvasta vaariin kattavan valikoiman liikuntaa, josta minä olen ohjaamassa yhtä 1-2 vuotiaiden aikuinen-lapsi taaperojumppaa. Siitä tulee jännittävää mutta myös haastavaa.

Minulla kun on aina ongelmia, yleensä muun muassa ajasta, niin olen päättänyt maksimoida ne päivät jotka ovat jo valmiiksi haastavia. Tiistait ja torstait pyhitän aina voimistelulle arkisin. Joten nyt kun niiden lisäksi torstaipäivää kuormittaa perheliikunta, niin miksi ei ottaisi siihen sitten hieman muutakin. Aina kahdeksalta, kun pääsen tyttöjen reeneistä kotiin, suuntaankin auton nokan (ensi viikosta alkaen) kohti kuntosalia ja tehokasta iltareeniä. Kun nyt muutenkin tulisin kotiin vasta sen jälkeen kun tytär on saatu unille, niin se on sama sitten tulla ennen kymmentä sen yhdeksän sijaan. Mitä mieltä on mieheni, siitä en tiedä, voin kyllä kysyä.

Meidän naisten elämä pyörii ihan liikaa näiden asioiden ympärillä. Aina vertaillaan omaa vartaloa muiden vartaloihin. Omaa ulkonäköä muiden ulkonäköön. Nyt on menossa blogivillitys, jossa tavalliset äidit näyttävät tavalliset vartalonsa. Minä en aio. En ole sinut, enkä hetkeen tule olemaan. Mutta teen asialle kuitenkin jotain, että voisin olla bikineissä rannalla,vielä joskus.

Minun täytyy oppia olemaan ja luottamaan ulkonäkööni enemmän, jotta en kasvata tytärtäni kieroon. Muutenkin tuntuu, että nykyään ollaan niin paljon raaempia, julmempia ja vaativampia jo pienten lasten vartaloista. Neuvolan seurantaan joutuu heti jos lapsi on liian lihava tai liian laiha, liian pitkä tai liian lyhyt. Mutta,jos minä oppisin olemaan hiljempaa tästä aiheesta kotona ja kaikkialla, niin mahdollisuus terveeseen teini-ikään olisi myös lapsellani. Itse en ole painoni kanssa tuskaillut ennen kuin nyt synnytyksen jälkeen. Enkä kyllä silloinkaan, vaan äitiysloman jälkeen jolloin keräsin 10 kiloa lisää painoa sen jälkeen kun olin 15kg jättänyt synnärille.

Nyt sulkeudun miettimään omaa käyttäytymistäni ja alan ahertamaan töiden kimpussa.

Näillä mietteillä lounastauolta (lounaaksi salaattia....) takaisin työn pariin.

MK2013toukokortti

Puolivuotta naimisissa

Huomenna meille tulee mieheni kanssa puoli vuotta täyteen naimisissa. Melkoinen saavutus. Jotkut kun ehtivät tässä ajassa jo laittamaan avioeropaperit vireille.

Vuosi sitten minulla oli käynnissä valtava hääkuume ja elämä pyöri vain ja ainoastaan sen yhden päivän ympärillä. Hirviömorsian en mielestäni koskaan kuitenkaan ollut (nostan tämän esiin nyt jo varmaan kolmannessa postauksessa, ilmeisesti uskottelen siis itselleni, etten ollut kovin paha...). Nyt onkin ihana alkaa seuraamaan sivusta kun työkaverini häihin on aikaa vuosi ja häähulluus alkaa nostamaan päätään. Upea vuosi siis edessä.

Juhlien suunnittelu on ihanaa. Aina sanotaan, että elämä ei ole yhtä juhlaa, mutta ainahan siitä voi tehdä sellaista? Eikö totta. Kuten me (minä). Nytkin viikonloppuna päätimme pistää juhlat pystyyn; terassin kastajaiset nimittäin. Onhan meillä syytä juhlaan sillä tyttäremme täyttää 1,5 vuotta, meille tulee 0,5 hääpäivä täyteen ja uusi uljas terassimme on valmistunut. Ja yksi juhlan syy; sain taas kirjoitettua blogiin.

Syy blogitekstieni vähäisyyteen on simppeli; blogi on toisessa sähköpostissa, kuin mitä nykyisin käytän. Katson vanhaa sähköpostia hyvin harvoin, kun kaikilla koneilla joita käytän, gmail ohjaa minut suoraan nykyiseen, uuteen postiini. Onhan se melko vaiva kirjautua ulos ja taas uudestaan sisään. Elämän suuria murheita.

Mutta minä olen myös onnistunut, siitä halusin kertoa. No oikeastaan koko kesä on ollut onnistunut, mutta myös minä henkilökohtaisesti olen onnistunut. Tavoitteenani on ollut -1kg / per kk. Ja minä olen sen tehnyt. Olen pudottanut huhtikuun loppu painosta sen touko-, kesä- ja heinäkuun osuuden. Fiilis on mieletön. Fiilis on jopa niin mieletön, että olen päättänyt oikeasti ostaa salikortin. Kyllä, salikortin, aion mennä kuntosalille. En siis muodikkaalle jumppatunti/kuntosalille, vaan pelkälle salille, missä on lihaskuntoa edistäviä laitteita. Ystäväni oli myös moisen päätöksen tehnyt, ja aina, kaikessa, niin myös tässä tilanteessa, en voi olla "kilpailematta" hänen kanssaan. Kilpailu on toki väärä sana, sillä molemmilla on omat tavoitteet, omat motivaatiot. Mutta meillä on ollut aina, lapsuudesta lähtien, tapana että jos toinen, niin sitten myös toinen, vaikka sitten sitä päätä seinään. Mutta yleensä homma on mennyt niin, että ystäväni on tehnyt sen jonkun asian aina ensin ja minun on ollut pakko mennä perässä, näyttääkseni, että kyllä minäkin pystyn. Syy tähän tulee lapsuudesta ja siitä, että ystäväni on minua 1 vrk ja 3h nuorempi. Ja eihän sitä voi nuoremmaalleen hävitä?

No mutta siis, kesä on ollut hieno. Loma oli lyhyt, vain kaksi viikkoa, mutta sitäkin antoisampi. Olimme reilun viikon lapissa mökillämme, näimme poron ja vältyimme normaalilta mökkiähkyltä. Kalaähkyn puolestaan saimme, sillä mieheni ja isäni kävivät Tornionjoesta nappaamassa yhden 8,5 kiloisen kojamon.

Laitan tähän postauksen yhteyteen hienoisen tiivistelmän kesästämme.

Juhannusruokaa jota serkkupoika taitaa siinä kokkailla.
 

Juhannuksen alkupalana grillattua lohta
 

Kesäpäivä Tampereella tyttären kanssa <3
 

Saunamökin nurkalta Tornionjoelta (Ruotsi näkyy veden toisella puolen)
 

Aamulenkilta noin 8:00, ei oltu yksin, tarkkavaiset huomaavat poron jossain kuvassa
 

Mansikkakakun sisältöä sekoittelemassa
 

Vain parhaat keskipalat? Ja ongelma mihin sen kaiken laittaa.
 

Uusi ilme terassille, jonka mieheni rakensi yhdessä tuttavamme kanssa
 

Ensimmäinen iltapala uudella terassilla.

torstai 16. toukokuuta 2013

Kuvia kevennykseksi

 Meidän uusi ja upea terassikalusteryhmä, jossa kelpaa istua pidempäänkin! Taustalla nykyisin hieno portti ja aita, jotta tyttö pysyy pihassa.

 Ihan ensimmäiset testailut uudella grillillä, joka tänä keväänä ostettiin omalle takapihalle <3

 Vakkarimuffinit jääkaapissa Ingmariinin kanssa. Suklaamuffinit saa jo ajatuksissanikin veden kielelle!

 Todella isoksi yllätyksekseni erinomaisen hyvä leipäresepti, jonka sisällä juustoa ja kinkkua. Taustalla myös häälahjaksi saamamme Peugeotin pippuri- ja suolamyllyt!

Oman pihan ensimmäiset kevään merkit! Nyt jo piha tosin aivan erinäköinen, kun lehdet puskivat puuhun ja pensaisin parissa päivässä. Kesä kesä kesä <3


Blogin nimi vaihtui

Tuore äiti ja tuleva morsian. Sitähän en enään ole.

Sain huomautuksen ystävältä, että onko minulla jotain kerrottavaa, enhän enään ole tuleva rouva. Siispä mars vaihtamaan älyttömällä mielikuvituksella varustettuna keskellä yötä blogin otsikkoa. No on mitä on, kuvaa minua.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa blogia häidemme suunnittelusta. No näin ei oikein koskaan käynyt. Kovasti tätä aloin kirjoittamaan (omasta mielestäni kaksi postausta kuussa on paljon ihmiseltä, joka ei ole koskaan päiväkirjaa kirjoittanut sen sitovuuden vuoksi), mutta enhän minä nyt siis alkuunsakaan tainnut onnistua siinä mitä yritin; työkalu häiden järjestämiseen.

No, toivon kuitenkin, että muuta ovat saaneet bloggailusta itselleen apua suunnitteluun. Meiltä kun todellisuudessa kaikki matsku löytyy excelleistä / valokuvista koneella.

Suunnittelu on minulle mielekästä puuhaa. Suunnittelen koko ajan tulevaa, uusia käänteitä elämään ja muutoksia arkeen. Suunnittelen koko ajan jotain. Yleensä kaikki jää toteuttamatta.

Kuluneen 40 päivän suunnitelmat:

- Perustaa yritys, joka tarjoaa kauppapalveluita

- Muuttaa maalle kartanoon ja perustaa hääjuhlapitopalvelu / juhlatila / majoitus

- Kouluttautua matkaoppaaksi ja lähteä Sveitsiin perheen kanssa

- Laihtua -10 kg vuoden loppuun mennessä

- Ruveta yrittäjäksi, kannustajaksi muille omien haaveiden toteuttamisessa

- Aloittaa tehokas ulkoilu joka ilta, kun on niin hienot kelitkin

- Kuokkia pihan kukkamaa rikkaruohoista

- Siivota

- Ruveta kokkaamaan oikeasti uusien reseptien avulla


No mitäpä on tapahtunut?

- asunto on sotkuinen heti, kun mies on työreissulla (onneksi tulee jo tänään kotiin)

- +1kg (MITEN IHMEESSÄ SE ON MAHDOLLISTA???)

- Kutsu pääsykokeisiin HAMKin Forssan yksikköön Kestävän Kehityksen ko. Ympäristösuunnitteljaksi.

- Työsopimuksen jatko, niin voi unohtaa yrittäjyyshaaveet



Mutta siis se mistä piti kirjoittamani, oli blogin uusi nimi. Bloginhan piti loppua häihin, mutta kai sitä ihminen on niin halukas jakamaan omaa yksityisyyttään muille, että ei malta lopettaa ajoissa tätäkään puuhaa. Ainut mitä edelleen kaipaan tähän, on AIKA. No any case, blogi jatkuu, minä en hiljene. Jatkan kirjoittamista edelleen elämästäni ja siihen liittyvistä asioista. Kai tämä on sellainen muotiblogi, jota joka toinen nainen Suomessa tällä hetkellä rustailee. Uskoo, että jotain kiinnostaa ja kirjoittaa todellisuudessa vain muutamalle lähimmälle ystävälleen.

Jatketaan siis tulevaisuudessakin arjen ja juhlan aiheilla. Juhlia ei tosin ole hetkeen luvassa. Paitsi ne iltapukujuhlat uudellevuodelle. Tervetuloa ystävät ;) Jokainen joka tsemppaa minua, saa kutsun! Seuraavaksi siis suunnittelemaan menu, ohjelma, paikka yms.

Mutta nyt selviää pääseekö Krista viisufinaaliin kisaamaan Suomea konkurssin partaalle.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Miten saan pois 10kg vuoden loppuun mennessä?

Kun on yhtälönä äitiys-vaimous, isohko koti, työt sekä valmennus lopputulos = EI AIKAA.

Joten jokainen onnistuneeksi todettu kikka otetaan vastaan. Sillä kovasti olisi tarkoitus pudottaa painoa pois nykyisestä. Olen luvannut pitää iltapukujuhlat vuoden vaihteessa, jos vain mahdun vanhaan iltapukuuni, jossa juhlin vuoden 2009 itsenäisyyspäivänä.

Lähtökohtana on, että tiedän täysin teoriassa miten ne kilot saan pois, nyt kaipaisinkin käytännön vinkkejä onnistumiseen. Jotain kannustusta ja todisteita, että siihen pystyy.

Olen selaillut monia blogeja, joissa ihmiset laihduttavat ja ovat onnistuneet, mutta en ole niistä löytänyt niitä parhaita vinkkejä, mitkä itseeni toimisivat.

Kotona ei suurta kanustusta tule koska, "Sä olet kulta ihana just tollasena" .... AIJAA. Mutta jospa haluais olla ihana myös omasta mielestään. Siksi iltaisin on niin kovin helppo sortua kekseihin yms. Ruokavaliooni olen nyt kyllä yrittänyt kiinnittää huomiota ja päivän aikana syömiini kaloreihin. Myös vehnäleivän olen vaihtanut tummaan leipään, kuten limppuun, jyväleipiin ja ruisleipiin. Töissä syön normaalia lounasruokaa, mutta kotona olemme jo jättäneet pois perunat, pastat ja riisit. Tilalle otettu kasviksia ja runsaat salaatit.

Mutta silti, kahden viikon aikana, kun olen kiinnittänyt huomiota ruokavalioon, mitään ei ole tapahtunut. Olen myös kahden viikon aikana käynyt lenkillä viisi kertaa, mikä on heti viisi kertaa enemmän kuin normaalisti.

Missä vika?

Iltaruoka pitäisi syödä ennen klo 18, tiedän, mutta entäpä kun se ei ole mahdollista arjen kiireiden takia? Pilaako tämä mahdollisuuteni?

Auttakaa,

nimim. -10kg toivossa

Kynsiä

Kynsien tekeminen on kyllä oma taiteenlajinsa. Pitäisi tälläisen minun kaltaisen "isot ja nopeat liikkeet ovat näyttäviä" -ihmisen miettiä kaksi kertaa mihin rahansa laittaa. Tai jos ei muuta, niin miettiä ainakin etukäteen mitä tekee. Mutta tässä muutama kuva kynsistäni.


Omat ekat!

 Serkulle tehdyt toiset. Onneks serkku tykkäs, vaikka itse en. Nimettiin sambakynsiksi. Ja välitä säily, varmasti myös siksi, kun ollaan sukua.

 Kynnet taisi jäädä sivurooliin tekoillan aikana, mutta tuli aivan ihanat kirkkaan oranssi/kultaiset, jotka hohtivat uv-valoissa (kuten siellä hohtokeilaukessa heti, kun oli napsahtanut sormesta irti ja vierinyt ränniin hehkumaan neon oranssia)

 Tälläkin hetkellä sormissa olevat, valkoiset päät, joissa valkosilla hippusilla tehtyjä kimalteita ja mintunvihreilla helmillä koristeltu!

Äitille tehdyt kynnet, jotka sai ainakin aikuisväen ihastelemaan! 


Että nyt tuli juuri tänään Saksasta postipaketti lohenpunaista, persikkaa ja yönsinistä (kimalle) geeliä, joilla pääsee testaamaan vaikka varpaisiin tehtäviä kesäkynsiä! Ensimmäiset aloituspakkauksen mukana tulleet geelit kun loppuivat jo viime viikolla. Tosin ihmekkös tuo, kun olivat 5ml purkkeja. Samalla tuli paketissa viiloja ja puhdistusaineita. Pari viikkoa sitten tuli jo muutamat ( parikymmentä) uudet kimalteet ja koristeet sekä sudit kotiin.

Niin ja näistä kuvista kyllä puuttu vielä ne hienoimmat, jumppaystävälleni tekemät siniset kynnet. Sekä serkulleni tekemät toiset kynnet. Niistäkin pitäisi olla kuvia jossain.



Häämatka Pärnuun

Meninmme naimisiin mieheni kanssa 2.2.2013.

Saimme siis häät kunnialla pulkkaan, niistä tosin ei täällä blogissani (jonka niitä piti käsitellä) ole mitään erityisempiä puheltu sen koommin.

Mutta se häämatka. Sitä olimme jo pidempään miettineet, että mitä voikaan pienen lapsen vanhemmat tehdä häämatkalla. Lähinnä se, että kuinka kauas uskaltaa lähteä ja kuinka pitkäksi aikaa.

Teimme päätöksen jo ennen häitä, että menemme kaksin, päätimme myös kohteen ja varasimme sen, sillä ajattelimme olevan vieraille mukavampaa kertoa häissä, mihin heidän mahdolliset antamat lahjarahat käytetään. Päätimme lähteä pidennetylle viikonloppulomalle Pärnuun Ikaalisten matkatoimiston kautta. Perinteinen mummomatka siis. Voin kertoa, että kanatti!

Lähdimme torstaina pääsiäistä vasten reissuun ja tulimme sunnuntaina, ehtien vielä nauttia kotona olosta maanantain pääsiäisen pyhän. Tyttömme oli mummulassa oikein hienosti muutaman päivän, kun vanhemmat leikki aikuisten leikkejä maailmalla.

Laitan tässä hieman kuvia matkastamme. Valitettavasti lähes kaikki hienot kuvat (mistään näyttävästä, järkevästä yms) ovat mieheni puhelimella. Silä KYLLÄ, minä myönnän sen, iPhonessa on vaan niin paljon parempi kamera kuin Lumiassa.

 Tässä hotellihuoneemme. Iso ja siisti, sitä kaikkea mitä voi pyytää. Sängyt tosin olisi saanut olla yhdessä niin ei olisi tarvinnut kenenkään pudota sänkyjen väliin!
Kahvila jossa pääsimme nauttimaan hieman alempana olevat päiväkahvit!

 Iltaa istuimme oikeastaan ainossa alkuillasta auki olevassa kuppilassa. Tosi herkut valkosipulileivät ja isot oluet. Oli uskomatonta vain jämähtää pöydän ääreen ja pelata tikkipokkaa yhdessä. Täysi irtiotto arjesta!

 Yhdet molemmille ;)

 Tämä herkullinen kokonaisuus kahvilla, kaakaolla ja näillä leivoksilla hintaan 4,85€

 Hieman lähempi kuva vielä tipuleivoksestani pääsiäisen kunniaksi!


Suosittelen lämpimästi jokaiselle, joka miettii viitsiikö häämatkaa tehdä kevään rospuuttokeleillä lähelle naapurimaahan. KYLLÄ KANNATTAA, sillä ei se oikeasti ole vain siitä kiinni pääseekö palmujen alle vai missä on, kunhan nauttii täysillä yhdessäolosta, ei tappele turhia ja tekee sitä mitä sillä hetkellä mieli tekee. Mennään sitten mekin lämpimään jossain vaiheessa, kun saadaan lomaa ja otetaan toki neiti mukaan altaalle temmeltämään!

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Rakkaudesta lajiin

Kisakausi on ohi.

Kisakausi on ohi onnellisesti ja yllättäen. Meidän tytöt on ahkeroineet hienosti reenisalilla koko kevään ajan, välillä itsevarmuutta uhkuen ja välillä puolestaan pyyhkeitä kehään heittäen. Tänään kuitenkin saatiin upea lopetus kisakauteen. Nyt sitä taas itse muistaa miksi tämä valmentaminen ja koko laji onkaan parasta maailmassa.

Hieman taustaa. Valmennan 10-12 vuotiaiden sarjassa kilpailevia joukkuevoimistelijatyttöjä. Ihania, melkein aina motivoituneita ja aivan järkyttäviä selittelemään. Oikein potentiaalisia jumppareita siis. Aloitin valmentamisen heidän parissaan vasta tammikuussa, kun muutimme takaisin Tampereelle. Mutta jo tässä ajassa heistä on tullut todella tärkeitä tyttöjä minulle, ja tuntuu kuin olisin tuntenut heitdät jo pidempäänkin kuin muutaman kuukauden. Jotenkin siellä reenisalilla vain oppii niin monia puolia toisista.

Reenisalilla kun ihmisten kanssa jaetaan ne parhaat hetket ja ne pahimmat. Kisoissa päästään jännittämään yhdessä, juonimaan yhdessä, kokemaan elämyksiä ja näkemään huikeita suorituksia, joskus myös maistamaan karvaita pettymyksiä ja purkamaan ärsyyntymistä. Kisoissa ja salilla opitaan vertaamaan taitoja toiseen, opitaan ymmärtämään mitä itse tekee oikein ja mitä pitää kehittää. Tässä läjissa jokainen jumppari saa kattavan käsityksen omasta itsestään, riittävyydestä ja joskus riittämättömyydestä, mutta myöskin ymmärryksen itsestä verrattuna ympäröiviin tekijöihin; muihin lapsiin ja aikuisiin, toimintaan, yllättäviin tilanteisiin ja uusiin paikkoihin. Voimitelussa pääset myös olemaan oma itsesi, kun hikoilet reenisalilla ja joudut näyttämään väistämättä itsestäsi myös sen ei niin huolitellun puolen. Sitten vastapainona on ne kisat jolloin mekot kimaltaa ja tukkatökötit on viimeisen päälle. Silmämeikkejäkin tuhrustetaan naamaan puolituntia jotta varmasti jokainen ripsiräpsy kimaltaa tarpeeksi. Kaikin puolin monipuolista siis.

Tänään oli TULin mestaruuskisat Tampereella, Hervannassa. Kisat olivat tyttöjen tähän astisen kisahistorian osalta suurimmat kisat ja sitä myötä kenties myös jännittävimmät. Koko aamun sai vastailla neitien kyselyihin; "entä jos me ollaan kolmos kategoriassa, entäpä jos ykkösessä, mitä jos me päästäisiinkin vaikka vitoseen...". Yritä nyt tähän  sitten tytöille sano kannustavasti, mutta realistisesti, että taidot ei ihan vielä sinne asti riitä, mutta kun kovaa tehdään töitä... Tulipa sitä vastailtua myös kysymyksiin kuten; "mitä jos aivastaa kun esiintyy?" ja "Mitä jos mä oksennan tonne matolle?" Koimme hienoisen, oikein onnellisen, yllätyksen, kun tytöt olivat suorittaneet kilpailunsa; kukaan ei oksentanut, ei aivastellu, vaan oikeasti jumppasi ja jumppasikin tosissaan.

Meidän tytöt ovat olleet tällä kaudella kaksissa muissa kilpailuissa, joissa he ovat sijoittuneet ensin piirin kisoissa 8 kategoriaan ja pari viikkoa sitten alueen kisoissa 9 kategoriaan. Kategoriat siis annetaan alle 14 vuotiaille joukkueille, joiden avulla heidät sijoitetaan paremmuusjärjestykseen. 1 kategoria on paras, 10 huonoin.  Viime kisoissa valmentajan kamalin rooli oli kohdata tyttöjen pettymys, pettymyksen tunne siitä että vaikka tytöistä tuntui onnistuneelta ja valmentajat olivat tyytyväisiä, silti tuomaristo oli eri mieltä. Onneksi tytöt jaksoivat reenata hienosti kaksi viikkoa, hieman sairastella ja kolhia itseään. Vuoroin oli jollain varvas, kantapää ja polvi rikki, yhtäaikaa puolet porukasta sairasti flunssaa ja vatsatautia. Mutta tytöt reenas ja reenas ja reenas.

Tänään suoritus oli hyvä, tänään se vastasi oikeasti sitä mitä sen olisi pitänyt jokaisissa kisoissa olla. Tytöt tsemppasivat toisiaan, itseään ja lähtivät tekemään kauden parasta suoritusta. Ja sen he tekivät. Tytöt sijoittuivat tänään kategoriaan 6, joka oli aimo harppaus edellisistä. Niin tytöt, äidit kuin jopa valmentajatkin hieman yllättyivät. Jokainen positiivisesti, todellakin. Tähän oli hieno lopettaa kausi ja saada työtille hirmuinen draivi päälle kesää ja tulevaa syksyä ajatellen.

Paljon on tehtävää, paljon on kehityttävää, mutta nyt on kaikki vakuutettu siitä, että meidän tytöt eivät ole vain häntäpään jumppareita, vaan että he oikeasti pystyvät jumppaamaan itsensä sarjan puoliväliin ja voittamaan itsensä. Se on tärkeää niin tyttöjen kuin valmentajien kannalta.

Kesä tulee ja tyttöjen kanssa lähdetään vetämään tiukkaa kuntotreeniä ja hyppyharjoituksia, jotta hypyt saadaan ilmaan, jopa niin pitkäksi aikaa, että hypyn muoto saadaan näkymään. Kesällä harjoitellaan uusia ja paljon vanhoja akrobatia-liikkeitä ja erityisesti, kesällä reenataan syksyn välinettä; palloa. Ihana ja reipas kesä on siis jälleen luvassa, oikein jumpakas siis.

Kyllähän sitä lomaillaankin, koska myös valkut tarvitsee lomaa. Mutta tänään on hieno päivä lähteä suunnittelemaan tulevaa. Tämä kausi on kutakuinkin taputeltu!

Rakastan tätä lajia, rakastan niin paljon.

Jumppa 4 ever <3 ...vai miten sen fiksummin sanoisi?


...kirjoittelen kyllä niistä häämatkoista ja sirkusteluistakin mitä tässä on kevään aikana koettu. Ja paljon on myös kuvia jaettavana kuun aikana tapahtuneesta.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Nyt se paketti saapui!

Olipas mainiota olla vapaapäivällä ja katsella keittiön ikkunasta ulos samalla, kun huomaa pakettiauton kurvaavan pihaan ja etsivän meidän talonumeroa. Tajusin heti, että tuo eksynyt mies etsii minua.

Sain siis juuri äsken Saksasta tilaamani kynsitarvikkeet, nyt vain etsimään aikaa niiden testailuun. Valitettavasti tänään en vielä pääse kynsiä tekemään, sillä kaupunki kutsuu, ja bussi, josta olen jo myöhässä!

Mutta muutama kuva saapuneesta paketista! Valitettavasti en saanut kuvaa siitä herkullisesta miehestä, joka paketit ovelemme kantoi. Mutta tärkeimmistä nyt kuitenkin kuvia.




Tärkeintähän tässäkin lajissa on välineet eikö? Kuten kaikessa muussakin. Ei se kuinka lujaa sillä pyörällä pääset, kunhan pyöräilyhousut on kunnossa. Ihan siis siksi tässä mietin, että tänään lähtee tilaus 20 uudesta lisäväristä ja härpäkkeestä.. Ei lähde lapasesta.

Nyt bussi jo huutaa nimeäni, jotta pääsen hieman kaupungille pyörähtelemään!

torstai 21. maaliskuuta 2013

Liikunta

.. tuo elämän suola ja kaiken lähtökohta.

Olen kovin halukas liikkumaan, rakastan liikuntaa, liikkumista ja erityisesti ulkona. Ongelmana vain on laiskuus. Ja osin ehkä myös se, että kunto ei riitä.

Tilasin itselleni Kunto Plus -lehden, sain ensimmäisen numeron eilen kotiin. Huikeaa! Heti lehden avattuani petyin. Petyin siis itse lehteen. Lehti on ruotsalainen, joka on vain jotenkin käännetty suomeksi. Esimerkki-ihmiset ovat ruotsalaisia, päätoimittaja on ruotsalainen. Ei sillä, että minulla olisi mitään ruotsalaisia vastaan, vaan se, että luulin tilaavani suomalaisen lehden.

No jotain hyvääkin, nimittäin lehden mukana tuli huikea DVD! Pakarat ja reidet tiukiksi vain 20 minuutissa. Ajatelkaapa sitä. Kun treenaat 20 minuuttia sillä ohjelmalla, poltat extra kaloreita vielä 14 tuntia tehotreenin jälkeen. Tuloksien pitäisi näkyä jo kuukaudessa. Enään puuttuu se DVD-soitin, niin voisin olohuoneessa katsella hikistä ruotsalaista naista jumppaamassa ihan omalta 47 tuumaiselta ruudulta. Niin ja toki itse jumpata mukana.

Mutta tästä (ja kevään auringosta) innostuneena aloin jälleen selailemaan kuntosalien hintoja, treenivaatteita ja laitoin jo miehellenikin viestiä että nyt kyllä ruvetaan liikkumaan. Lapsen myötä kun tuo yhteinen liikunta (lasken liikunnaksi yhteiset iltakävelyt) on jäänyt tyystin pois. Ennen saatoimme iltasella lähteä iltalenkille ja vaikka samalla piipahtaa lähikaupassa hakemassa herkkuja kotiin. Hyöty, plus-miinus-nolla, mutta yhteistä aikaa ja ajatus taustalla erinomainen.

Syitä näiden lenkkien pois jäämiselle on paljon. Ei pelkästään syytetä taas pientä ja puolustuskyvytöntä. Myös muuttomme uudelle asuinalueelle vaikutti. Suosittelenkin ihmisiä miettimään tarkkaan minne muuttaa. Meillä kun ei ole enään lähikauppaa. Tai on, mutta se on jo niin kovin pitkällä, että sinne ei varmasti kävellä, vaan mennään autolla tietenkin. Lähikauppamme siis on ainakin parinkilometrin päässä meiltä.

Olen aina asunut sellaisella paikalla, että lähi kauppa on ollut kilometrin säteellä asunnostani. Asummekohan me nyt siis maalla.. internetkään ei toimi kunnolla, kun lähimmälle jakelupisteelle on jopa 4km. Tästä syystä siis emme enään omista Elisa Viihdettä, suuri harmi. Mutta asiaan, niihin lähikauppoihin. Tai nopeasti niiden kautta asiaan. Jotenkin kun aina on ollut hyvä syy pukea ne lenkkarit jalkaan ja lähteä ulos, käymään kaupassa, vaikka sitten vain hakemaan sitä suklaata. Mutta se hyötyliikunta, ulkona reippailu. Sitä pitäisi jokaisen päivän sisältää.

Minä olen päivittäin kateellinen kotiäideille, jotka saavat olla päivisin lapsensa kanssa ulkona (onnellisena silti työssäkäynnistäni ja lapseni tarhapaikasta). Itse pääsen nauttimaan ulkoilmasta aamulla, kun käven ulkoovelta autolle (matkaa noin 3metriä) ja työpaikan pihalla tallustelen jopa 20 metrin matkan tuulessa ja viimassa, sillä lähemmäs pääovia saa ajaa autolla vain silloin, jos on pomo. Samat hurjat ulkoilumäärät toistuvat toki iltapäivästä/alkuillasta, kun raahustan kotiin töistä. Voi kuinka kadehdinkaan sinkkutyökaveriani. joka käy salilla, hiihtää ja lenkkeilee töiden jälkeen. No enhän minä sitä ole koskaan tehnyt vaikka aika olisi riittänyt, mutta kadehdinpa silti. Ruoho kun on aina vihreämpää aidan toisella puolen.

No nyt kuitenkin olen vertaillut kuntosalien hintoja ja kalentereita. Minullahan on siis vapaailtoja viikossa maanantai ja keskiviikko. Olenkin siis vertaillut kuntosalien tarjontaa maanantain ja keskiviikon osalta. Ja olen löytänyt oikein mieluisan lukujärjestyksen. Hervannasta. Asumme itse aivan päinvastaisella suunnalla Tamperetta. Mutta mielestäni tärkeintä on (hinnan lisäksi) myös tuntivalikoima. Itse en ainakaan jumppaa laihtumisen takia (yleensä... kun ei sekään tunnu tehoavan) vaan sen takia, että haluan nauttia. Nautin kunnon pumpista jossa lihaksia kiusataan, nautin ja samalla vihaan eniten maailmassa spinningiä - sitä kun hiki virtaa. Mutta harvasta paikasta saan juuri näitä maanantaisin tai keskiviikkoisin, järkevään hintaan, hyvillä pysäköintimahdollisuuksilla.

Yksi kriteeri liikkumiselle on toki lapsiparkki. Olemme miehen kanssa päättäneet siis liikkua yhdessä. Ja nyt kun on meille ailahtelevaisille mielille mahdollistettu myös liikkuminen ilman vuosittaista sitoutumispakkoa, on se mahdollisuus käytettävä. Se into salilla käymiseen kun ei ikinä kanna ensimmäistä kahta kuukautta pitemmälle. Mutta niin, olen tullut siihen tulokseen, että (otetaan esimerkiksi) GoGo, se ei ole enään vain kuntosali jumppineen. Se on vapaa-ajan keskus. Se on jotain aivan uskomatonta.

Korjatkaa, jos olen väärässä. Tutustuin tänään heidän sivuihinsa (lounastauolla toki) ja heiltä löytyy kaikki. Tiistaisin ja torstaisin saa aamupuuron, jumpassa käyvien aikuisten lapsille on lapsiparkki (vanha juttu), mutta jumpassa käyvien aikuisten lapsille on myös draamatunteja, muskaria, jumppaa. Ja ymmärtääkseni tämä kaikki on niille lapsille ilmaista, edelyttäen toki vanhempien jäsenyyden. En valitettavasti enään tähän aikaan päivästä muista niitä kaikkia palveluita, joita heillä on tarjota, mutta käykää katsomassa itse mitä heidän sivuilta löytyy. Voit vaikka viettää siellä aikaasi pelaten pingistä, siellä kuntosalilla, et siellä sivuilla..

Me harkitsemme siis vakavasti nyt perhejäsenyyttä ilman sitoutumista. Aiomme (ilmeisesti) päästä kesäksi kuntoon! On erittäin erittäin harmillista, että aikamme on rajallista, kun olisi niin paljon kaikkea jännää tehtävää.

Nyt lähtee kilot karisemaan. Jos ei jumppasalijäsenyydellä, niin hienolla reisi-pakara-DVD:llä. Mikäli saan jostain siis sen soittimen.. Kun eihän läppäriltä nyt viitsi tihrustaa.

Mutta jottei elämä käy tylsäksi, suuntaankin äkkiä tyttöjen jumppareenejä vetämään, en tosin ulos kauniiseen ilmaan, vaan huonosti ilmastoituun koulun liikuntasaliin.

Aurinkoista päivän jatkoa kaikille, jälleen <3

tiistai 19. maaliskuuta 2013

(Jälleen) hurahtanut

Ne jotka minut tuntevat, tietävät kuinka suurpiirteinen olen. Horoskoopiltani olen neitsyt, ei sillä että horoskooppeihin uskoisin, mutta niissä neitsyt kuvataan aina pikkutarkaksi ja jämptiksi. Näinköhän on…

Olen aina myöhässä ja tulen noin suurin piirtein siihen aikaan, kun olen luvannut. Onneksi ystäväni antavat pienen myöhästelyn yleensä anteeksi (nykyään tosin on helppo laittaa lapsen piikkiin). Koulutusohjelmanikin valitsin ammattikorkeakoulussa sen perusteella, että toinen vaihtoehto oli pilkun viilaamista ja toinen laajojen kokonaisuuksien hallintaa. Valintahan oli minulle selvä.

Moni myös tietää, etten ole järin taiteellinen ihminen. Piirustustaitoni ovat olemattomat, askarrellakin osaan vain ohjattuna.  Mutta kuitenkin haluaisin kovasti tehdä. Olenkin monta vuotta jo leikannut sukuni naisten hiuksia, pääasiassa äitini. On helppo leikata ja harjoitella hiusten leikkuutta oman äidin kanssa. Hän kun antaa kaiken anteeksi, jopa sen vahingossa leikatun millisiili-otsatukan. Tämä vahinko tosin sattui minulle, kun olin kutakuinkin 7 vuoden ikäinen. Omat hiuksenikin leikkaisin mieluusti, haluaisin kovasti kokeilla kaikkea uutta, mutta en ilmeisesti ole tarpeeksi elastinen siihen puuhaan. Aina tulee joku olkapää vastaan, kun yritän kurottaa oikeaa kättä vasemman olan yli peilistä sihdaten ja samalla takatukkaa leikaten.

Kuitenkin siis olen jälleen keksinyt itselleni harrastuksen. Harrastuksen joka ei todellakaan sovi minun maltille (lyhyt), eikä myöskään taiteellisille taidoilleni (ei ole), tiukkaa tekee myös kädentaitojeni kanssa (peukalo keskellä kämmentä). Tilasin itselleni Saksasta geelikynsivermeet. Päätin harjoitella niiden tekemistä. Otan mieluusti vastaan ystävistäni itselleni maltillisia ja luonteeni hyvin tuntevia koekaniineja. Tulossa aloituspakkauksen lisäksi on erilaisia glittereitä, strasseja ja kyniä. Katsotaan mitä saadaan aikaan.

Aikaahan minulla tähänkin harrastukseen on rutosti, kuten ehkä aiempia tekstejä lukeneena ihmiset ymmärtävät. Te jotka haluatte kanssani näitä kynsiaineita tulla testaamaan, suosittelen varaamaan ajan seuraani hyvissä ajoin. Tällä hetkellä esimerkiksi ensimmäinen vapaa viikonloppu löytyy toukokuun lopulta. Arki-iltaisin otan teitä mieluusti vastaan, mutta en tiistaisin, enkä torstaisin, perjantaitkaan eivät oikein käy.

Mutta siis kaikki tämä sai alkunsa, kun olen pitkään himoinnut jälleen kauniita kynsiä. Ja olenkin niitä yrittänyt kotona tavallisilla ranskiskynsilakoilla tehdä, tuloksetta. Kimalteet vain leviävät ja pään valkoiset rajaukset kökkäröityvät kaikista niistä päälle tekemistäni kerroksista. Ajatuksia ja suunnitelmia kun minulla kuitenkin olisi jo vaikka mihin kiemuroihin. On siis huikeaa saada mahdollisuus tehdä kunnon välineillä kynsiä. Tuskin niistä niin hienoja tulee, kuin mitä minulla on joskus ollut. Toista vuotta kävin J-Beautylla otattamassa kynsiä kaikissa sateenkaaren väreissä. Ne olivat upeita. Edelleen Jyväskylän ystäväni käyvät siellä kerran kuussa viilaamassa sormenpäänsä kuntoon. Mutta nyt päätin, että myös minun vuoro koitti jälleen.

Tärkeintä tässäkin projektissa on kokonaisuus. Pääsen sisustamaan mieheni huoneen uudestaan, nythän minullakin on tarvetta työpöydälle! Eli työhuoneestamme tuleekin nyt yhteistä omaisuutta ja minulla on jälleen lupa käydä penkomassa siellä ja ”sekoittaa” se hallittu kaaos. Onneksi meillä on jo toinen työpöytä ostettuna, niin saan laitteet sinne nätisti käyttöön. Ei tarvitse sitten aina jostain kaapin perältä kaivaa.

 
Kuvassa nuo epätoivoisesti lakatut omat kynteni ja toki tärkeimpänä, kihla+vihkisormukseni!


Jahas, jälleen on lounastunti ohi. Työn pariin siis!

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kinuskinen pannacotta - äitien tekemää ruokaa

Meillä kävi tuossa yhtenä viikonloppuna parikin ystäväpariskuntaa kyläilemässä ja kokeilinkin sitten jotain uutta.

Kinuskinen pannacotta, tämä versio oli todella helppo tehdä, mutta en nyt ihan siitä pannacotasta tiedä. Maku kuitenkin täydellinen, sillä rakastan itsetehtyä kinuskia.

 
 
 
Kinuskinen pannacotta -ohje
 
1 dl fariinisokeria
2 dl kermaa
 
Keitä kinuski sokerista ja kermasta, noin 10-15 min. Valion sivuilla (jonne alempana linkki), ohjeena oli, että pienen kinuskipisaran pudotettua viileään veteen ja sen jähmetyttyä heti, kinuski on valmista. Oikeassa ohjeessa on 3/4 dl fariinisokeria, mutta kinuskista tulee tummempaa, mitä enemmän fariinisokeria siihen laittaa. Normaaliin kakunpäällyskinuskiin laitan kerman ja fariinisokerin suhteessa 2 dl / 2 dl.
 
2 dl turkkilaista jugurttia.
0,5 tl vaniljasokeria
 
Sekoita jäähtynyt kinuski ja turkkilainen jugurtti hyvin, tasaiseksi seokseksi. Kaada tarjoiluastiaan ja laita jääkaappiin odottamaan. Itse päätin käyttää häälahjaksi saamiamme uusia rakkauksiani, Iittalan Essencen maljoja. Puolituntiakin riittää helposti saamaan seos jämäkämmäksi ja tukevaksi, uskon jopa 15 minuutilla selviävän. Tästä "pohjasta" ei millään saa yhtä jämäkkää tavaraa, kuin liivatteella tehdystä pannacotasta, mutta helppo tätäkin on lusikoida.
 
Päälle noin 0,5 dl Valion mustikkakeittoa per annos.
 
Itse laitoin mustikkasoppaa ihan summassa ja lisäsin kaveriksi vielä muutaman marjankin. Nämä siis lisäsin vasta juuri ennen tarjoilua. Todella helppoa, sopivan makeaa. Marjat ja marjakeitto raikastavat kummasti kinuskista jugurttia, joka ei kyllä itsessäänkään ole liian makeaa.
 
Rakastuin suunnattomasti tähän kinuski-jugurtti-yhdistelmään, sitähän voisi vaikka iltapalaksi popsia! Kun eikös jugurtti ole melko terveellinen valinta..
 
Että ei muuta kun herkuttelemaan!
 
 
 

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Joskus lapsiperheessäkin voi nauttia kukista ja kynttilän luomasta rauhasta


Mitä sitä ihminen tekisi ilman puuhaa

Se tunne kun makaat kipeänä sängyssä ja saat viesin; "Miksi et kanna vastuutasi?".

Ihminen (ainakin tämä kyseinen, eli minä) kaipaa itselleen kamalasti puuhaa ympärillee, vastuuta ja velvollisuuksia. Ensin sitä haluaa opiskella, mutta pyrkii aika ajoin kuitenkin kulkemaan sieltä mistä aita on matalin, vaikka vapaaehtoisesti haluaa saada tutkinnon ja tehdä sen eteen hommia. Sitten sitä haluaa töitä niiden opintojen rinnalle, tietäen, että se tarkoittaa lisää hommia arkeen. Täytyy oikeasti herätä aamulla ja olla esimerkiksi kassalla se 6-8 tuntia, miten pomo sen millekkäkin päivälle on määritellyt.
Tämän lisäksi sitä haluaa jotain kehittävämpää. Sitä ihminen ottaa ja liittyy opiskelijatouhuihin mukaan aktiiviksi. OK, sehän on kivaa, pääsee mukaan tapahtumiin, mutta onhan siinä se oma velvotteensa siinäkin. Siellä täytyy olla läsnä puoleenyöhön vaikka seuraavana aamuna olisi kahdeksaan meno kouluun tenttiin ja sen jälkeen iltavuoroon töihin. Plus että sitten täytyy vielä se raportti kirjoittaa siitä edellisestä illasta, onnistuiko se vai ei. Ja toki unohtamatta niitä kaikkia palavereita, kokouksia ja iltakouluja. Kyllähän niistä nauttii, ne ovat parasta aikaa koko opiskelutaipaleella, mutta silti niin monesti olisi halunnut olla jossain muualla, kun sen toimintasuunnitelman tai talouslaskelman äärellä.
Luulisi tämän jo riittävän, ei! Kivempaa viedä sitä vielä vähän pidemmälle, jotta tietää asioista enemmän ja erityisesti, ennen muita. Sitä ihminen haluaa lähteä mukaan ay-toimintaan. Mikä itsessään on todella avartavaa, miellyttävää ja palkitsevaa. Välillä myös sopivan humalluttavaa. Kuten kaikki muutkin edellä mainitut. Ei sillä, että minulla olisi alkoholiongelmaa, vaan sillä, että minäkin välillä pääsen jonnekkin ihan vain juhlimaan ja rentoutumaan. Vailla velvotteita? Ei suinkaan, mutta lähes.
No sitten sitä ajan mittaan on onnellinen siitä, että opiskelijatouhut alkavat olla loppusuoralla. Siinä välissä on jo halunnut vapaan sinkkuelämän sijaan ottaa tunnollisen tyttöystävän roolin ja alkaa huolehtimaan parisuhteesta. Sekin oikein miellyttävää puuhaa, aina silloin siis kun ei tarvitse tapella. Minähän en tietenkään tapele koskaan, kun mielipiteeni ovat yleensä hyvin lieviä ja ajatukseni avarakatseisia. Mutta ajatuksen tasolla, jos riitelisi puolisonsa kanssa joskus.
No mutta, sitten sitä tekee elämässään päätöksen, nyt loppuu aktiivitoiminta opiskelujen saralla, kyllä nyt on jo jonkun muun vuoro. Elämä on hetken ajan kivaa. Sen kuukauden verran. Siinä ajassa ehtii lähteä nauttimaan maailmasta oman rakkaan kanssa. Mutta sitten alkaakin jälleen arki. Mitä sitä tekisi?
Sitä lähtee viimeisiä puristuksia hoitamaan, ennen valmistumista ja hommaa itselleen mahtavan työharjoittelupaikan. Paikan, josta haluaisi itselleen pitkäaikaisen ammatin, paikan jossa viihtyy. Miten kuitenkin käy? Sitä hyppää jälleen uusien veloitteiden maailmaan. Huomaat, minusta tuleekin äiti. Saamme lapsen. No ei se mitään, sehän on kohtalon sanelemaa, sillä baarin VIP-korttikin vanhentui saman kuun aikana, kun uutinen uudesta elämästä tuli. Sitten sitä ajattelee, että nyt kun elämä vaihtoi suuntaansa, niin on hyvä hommata jotain terveellisempää harrastusta, kuin opiskelija touhut. Minäpä alan valmentamaan.
Jotta elämä ei olisi liian tylsää kasvavan mahan, viimeisen opiskeluvuoden ja parisuhteen kanssa, alan valmentamaan kahta voimistelujoukkuetta. Huikeaa, mahtavaa. Ihana euforian tunne joka kerta, kun pääsee salille. Tämä on sitä mitä minä haluan, tämä on sitä mistä minä nautin! Velvoite, jonka vuoksi olen valmis mihin vaan. Paitsi entä sitten kun se ay-kokous ja reenit menevätkin päällekkäin? Tai kun on ollut raskas päivä töissä, kinaa miehen kanssa kotona ja sitten pitäisi se hymypyllyssä mennä ohjaamaan kuitenkin kamalasti kyseleviä pikkutyttöjä salille. Mitäs sitten tehdään? Jälleen kerran tulee tunne, miksi ihmeessä olen kaikessa mukana. Mutta sitten kun sinne salille raahautuu hampaat irvessä ja sieltä tulee kymmenkunta iloista ja motivoitunutta tyttöä halaamaan, niin jälleen kerran sitä miettii, että tietysti, tämän takia minä tätä teen. Tunnin kahden ajan sitä saa pari kertaa viikossa irtautua kaikesta kiireestä ja turhista aikuisten hössötyksistä, nauttia vain lasten ilosta, onnesta ja haasteista joita he kohtaavat viikoittain. Silloin on hyvä olla.
No mutta takaisin niihin velvotteisiin (ps. kamala ikävä Jyväskylän valmentajaystäviä<3), kun eiväthän ne siihen lopu. Nämäkin ovat olleet vain omia vaapaehtoisia toimiani. Kun sitä lupautuu kaikkeen...
Mutta sitten herranjestas, se paperisota mitä saa KELAn kanssa käydä jos on työssäkäyvä opiskelija ja saa vauvan. Sitä luulisi että ne "edellisen puolenvuoden tulot" tarkoittavan kaikkia, mutta ei. KELApa ei hyväksy niitä tuloiksi, kun kyseessä on opiskelija. Silloin saa sitä minimi korvausta. No ok, yhden valituskierroksen jälkeen myönnän olevani tappiolla ja hävinnyt tämän taiston sitä laitosta vastaan. Lupaan ja vannotan, että kun seuraava lapsi joskus (toivottavasti) tulee, se tulee silloin, kun olen varakkaampi. Milloin lie se päivä koittaa.

No mutta nyt ollaan siinä tilanteessa, kun minulla on lapsi, olen kihlautunut ja lupautunut järjestämään häät yhdessä mieheni kanssa, olen äitiyslomalla, laiminlyön ay-tehtäviäni välimatkan ja tississä kiinni roikkuvan lapsen takia ja keskityn elämään jumpan ja kodin ympärillä. Se oli hyvää aikaa se. Mutta sekin kevät meni nopeasti. Sitten tulikin kesä, miehellä työkuvioiden muutokset ja ajatus muutosta. Olisi ollut liian helppoa tyytyä helppoon ja rentouttavaan. Vain vähäisiin velvotteisiin. Sitä toki kaipasi lisää haastetta elämään. Lisää suoritettavaa. Sitähän elämä on, suorittamista. Kilpailua ympärillä olevien kanssa, myösi sitä tai ei. "Minä en välitä muiden mielipiteistä" sanoo ystävä joka laittaa ripsiväriä, jonka toimivuudesta on saanut vinkin ystävältään. "Minähän en seuraa trendejä vaan toimin kuten hyvä äiti toimii, oikeasti" totetaa puolestaan toinen ystäväni, joka sysää lapselleen suuhun luomuruokaa sormin. Aivan, emmehän me kukaan koskaan vertaile tai luokittele. Emme koskaan pyri parempaa ja suorita elämäämme meiltä odotetulla tavalla.

Sitten sitä jälleen elämässään halusi uutta haastetta, halusi valmentamisen lisäksi alkaa itse jumppaamaan, no mutta helppo nakki. Kehissä tilanne jossa on; Lapsi, mies, suunnitteilla olevat häät, asunnon etsintä, työpaikanvaihdos toisella, toisella sen etsintä, paikkakunnan vaihdos edessä, kaksi joukkuetta jota valmentaa kaksi kertaa viikossa ja omat reenit joissa käydä kaksi kertaa viikossa. Tämän lisäksi ay-toiminta, johon haluaisi edelleen panostaa, mutta josta on jäänyt ulkopuolelle lapsen syntymän jälkeen. Ajanpuutteen vuoksi (miten niin pääsikään käymään). Kaikkialle on kerettävä, kaikkea on tehtävä. Miksi ihmeessä? Aina kerran viikossa sitä miettii, kuinka tyhmä osaa olla. Samalla miettii sitä, että haluaa tehdä kaikkea, mutta jostain pitäisi luopua. Mistä? Mikä on vähiten kivaa, mistä on vähiten hyötyä ja mikä vie eniten aikaa. Sitten taas muistaa, kuinka tyhjää elämä on ilman. Toki tilannetta haastaa jälleen se, kun muutto oikeasti tulee kohdalle ja kaikki leviää käsiin. Mihinkään ei ole aikaa ja kaikki voimavarat keskittyvät vain siihen uuteen asuntoon ja muuttoon." Mä niin sisustan meidän kodin ihan törkeen upeeks!" Näin uhosin tuossa marraskuulla. Mitään ei ole vieläkään tehtynä. Tavarat onneksi saatiin paikalleen parin ensimmäisen viikon aikana. Pari taulua nojailee edelleen seiniin vailla määränpäätä, mutta se on kai ihan ok. Onhan meillä kesällä tulossa remppaa! Sen takia voi hieman venyttää tätäkin hommaa.
Niin sitten, en ole aina niitä ihmsiä, että teen heti, vaan olen valitettavasti niitä ihmisiä, että teen kohta. Yleensä teenkin, mutta monesti myös unohdan. Kuten syy miksi tänään olen vihainen ja miksi tätä vuodatusta lähdin kirjoittamaan. Työttömyyskassan ansiopäivärahat. Minulta jäi 700 euroa sisään ihan vain siksi, että en ollut lukenut loppuun lapun tekstiä, toimi 14 vuorokauden sisällä. Kiitos vaan. Omaa tyhmyyttä, jos vain olisin keskittynyt siihen yhteen asiaan kerralla. Silloin marraskuussa. Enkä nyt. Maaliskuussa. Inhottaa, hävettää ja ketuttaa. Miksi ne ei voi saada suoraan sinne niitä tietoja, että olen ollut työssä ja olen oikeutettu saamaan korvausta, kun kerta työkkäriltäkin se tieto sinne menee ja liiton kautta maksan pennosen palkastani. PERSEESTÄ. Mutta istun siis itse oman ammattijärjestöni hallituksessa, ei ehkä uskoisi. Niinhän se menee, että suutarin lapsella ei ole kenkiä.
Jotenkin sitä lumoutui niin sen työn mukana, että unohti hoitaa nuo pakolliset paprebyrokratiat, jälleen kerran velvollisuus ja tehtävä johon minusta ei ollut. Onneksi tuo ei tee minusta huonoa äitiä, eihän? Kyse kun oli omista rahostani eikä lapsen.

No mutta hei, nyt eletäänkin nykyhetkeä ja hommien määrä sen kuin jatkaa kasvamista. Omat jumpat pudotettu kuvioista pois ja toinen valmennettava joukkue. Tilalle tosin siis yksi joukkue ja tuplasti enemmän reenitunteja viikossa. Plus miinus nolla valmentamisen osalta. Omalle harrastukselle olisi ollut kiinnostusta, mutta onneksi ei ollut joukkuetta johon mennä. HUH. Ehkä sellaiseen vielä pääsen joskus, edellisenkin voin sanoa yllyttäneeni kasaan. Näiden lisäksi siis työ ma-pe 8-16, lapsi joka on päivät tarhassa (jota pitäisi nytkin jo olla hakemassa), avioliitto, 90 neliöinen koti kotitöineen, ay-luottamustehtävät (enään tosin ei ole aluejärjestöhommia) suunnitteilla oleva terassi ja piha, jotka pitäisi saada kesällä tehtyä, kylpyhuoneremontti, varmuuden vuoksi tavoite saada hakupaperit lähtemään yhteishaussa kouluun, kamala kiinnostus ja halu ylläpitää blogia, juuri nyt flunssa, toistamiseen tässä kuun aikana. Mitäs muuta? Mies joka on työreissuilla lähes joka viikko, anopi jota käydään katsomassa Jyväskylässä ja kaikki viikonloput buukattu menoja täyteen toukokuun puoleen väliin saakka. Niin ja tietty, lupauduin taloyhtiönhallitukseen, kun ei ollut muita halukkaita. Tai ei ollut muita halukkaita varmaan siksi, että niin innokkaasti ilmaisin halukkuuteeni olla mukana.
Serkkuni minulle esitti kysymyksen että miten pyöritetään perhettä (hänellä usempi lapsi kuin minulla) ja harrastetaan samaan aikaan, kun tehdään töitä ja opiskellaan. Vastasin, että se on HELPPOA. Taisin puhua ohi suuni. Mutta toisaalta, jos vaan tekee kaiken kerralla, eikä jätä sitä huomiselle, niin hommien pitäisi sujua. Plus jos saisi vuorokauteen vähän lisää tunteja. Onneksi miehen työreissut alkavat olla loppu suoralla tämän kevään osalta, niin sekin auttaa.

Tämä ahkera äiti pukee nyt jotain muuta päälleen kun yövaatteet, niistää nenän ja lähtee hakemaan pimausta tarhasta. Josko sitä tänään saisi pudotettua kaksi kuutautta vanhat naapurin postit sen postilaatikkoon, laatikot kun sijaitsevat meidän pihan rajalla...

Ei muuta kun tsemppia ja kannustusta kevääseen, onneksi päivä pitenee! Neuvona muille, osaa sanoa ei ja keskitä kiinnostuksesi! Tai sitten tee kuten minä ja nauti elämästäsi 99% ajasta.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Blogin käytön opettelua

Kylläpä tässä on nyt ollut mukamas niin kiirettä kulunut vuosi, etten ole ehtinyt edes tähän palveluun erityisemmin tutustua.

Kuten joku tarkkasilmäinen on saattanut huomata, niin olen yrittänyt lähteä rakentamaan jo paria eri välilehteä tänne. Mutta sen enempään ei ole aika vielä riittänyt.

Lupaankin yrittää saada nämä sivut paremmiksi heti, kun saamme häät alta pois.

Kolmen päivän päästä tähän aikaan taitaa tätä tyttöä jo hieman jännittää.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Upeinta tähän astisessa elämässäni

Oman lapsen kehitys ja ensiaskeleet.

Se oli jotain aivan uskomatonta, kun sunnuntaina kävin tyttömme hakemassa mummulasta kotiin. Siinä sitä sitten vain minulle tokaistiin, että neiti alkoi kävelemään klo 16.00. Täysin yllyttämättä, täysin kehottamatta. Oli siinä kokenut hyväksi hetkeksi kävellä pari metriä tätini tykö katsomaan hänen kenkiään, kun aikansa oli norkoillut seinään nojaillen.

Jännityksellä siinä sitten odottelin tunnin ajan, että äidilleenkin viitsi tyttö näyttää taitonsa. Ja olihan se sen arvoista. Se hetki kun neiti nousi karhuasennosta suorille jaloille, katosi minua silmiin ja lähti liikuttamaan varovasti vuorotellen jalkojaan. Se oli yksi upeimmista sunnuntai-päivistä elämässäni.

Muutenkin tuo lapsen kautta koettu onni ja ihmeet, se uuden oppiminen niin äitinä kuin lapsena. Kun joka päivä vaan jaksaa edelleen ihmetellä, että miten on mahdollista, että toinen kokee näitä asioita vasta ensimmäistä kertaa elämässään.

Eilinen ilo ja riemu tuli siitä kun neiti istui potalla ja läpytteli kämmentä reittä vasten. Voi että kuinka hauska läpsähdys siitä kuuluikaan. Siinä sitten neiti läpsi niin kauan, että reisi oli punainen. Sen jälkeen samainen leikki jatkui mutta äitin reiteen.

Joulun aikaan tyttö sai itselleen puisen kelkan, jolla pääsi ulkona liikkumaan ihan itse. Tasapaino kun pysyi ja toiminta-ajatus oli sama kuin kotona sisällä olevassa kävelykärryssä, niin mikäs siinä! Ja jälleen se riemu siitä, että pääsee ulkona touhuamaan. Toki päiväkodissa käydään päivittäin ulkona ja leikitään, mutta silti aikuisilta ei riitä yhtäpaljon näille pienille huomiota, kuin mummulan pihassa leikkiessä. Silloin on joku joka koko ajan vetää pulkassa perässä tai tuuppaa kelkalla.

Pienet asiat kuten äitin leivän ryöstäminen, pottaan tehty pissa ja ilmaan nostettu jalka sukan pukemista varten, ne ovat oikeasti elämän suurimpia asioita tällä hetkellä. Nämä kaikki pienet asiat, jotka muodostavat yhdessä neitimme ensimmäisen vuoden ja sitä myötä elämän ensiaskeleet, ne ovat upeinta mitä elämässäni on tapahtunut.

Ensi viikon sunnuntaina tämä reipas ja riemua täynnä oleva prinsessamme täyttää jo vuoden. Viikonlopusta tulee varmasti ikimuistoinen!



Josko tähän sain listattua kaikki tehtävät yhteen

Tämä TO Do -listani ei nyt ole taas kaikkein loogisin ja selkein, mutta toisaalta; sellainen lista millainen tekijä, eikö?

Listaan tähän nyt kaiken perä perään. Ja kerron niistä lisää toisessa postauksessa.

Hääpaikka
Vihkipaikka
Vihkijä
Majoitukset
Teema
Kaasot ja Bestman

Hääpuku
Sulhasen puku
Morsiusneidon vaatteet
Bestmanien asut
Kaasojen mekot
Anoppien pukeutuminen
Morsiammen asusteet ja kengät

Bussilkuljetus
Kyydit
Bändi
Musiikkilistat

Vieraslista
Ilmoittautuminen
Majoitusjärjestelyt
Paikkajärjestelyt

Esteiden tutkinta
Tuomarin tapaaminen
Nimenvaihtopaperien täyttäminen

Koristelu ja askartelu
Paikkakortit
Istumakartat
Majoitustilojen huoneiden ovien nimikyltit

Menu
Ohjelma
Vastuujaot
Aikataulutus
Yöpalan kertakäyttöastiat
Vieraskirja
Kakkukoriste
Tulostin
Paperit
Valokuvapaperi
Varamusteet

Vihkisormus
Kihlojen kiillotus
Kukat

Käsihoito
Kynnet
Ripset
Praturit
Kampaaja
Meikkaaja
Huomenlahjat

Häämatka
STRESSIN VÄLTTELY

Siinä nyt ne mitä itselle tuli mieleen, toki jokainen näistä kohdista sisältää aikamoiset listan kaikkea muuta.




Lisää tehtävää häitä varten.


Bändi siis on, mutta muuta musiikkia.

 

·         ne soittolistat teimme nyt viikonloppuna.

·         vihkitilaisuuteen tulee harmonikka esitys. Kaasoni on luvannut soittaa perinteisen kirkossa soivan urkumusiikin sijasta meidän vihkitilaisuudessa haitaria. Pitää kuulemma vielä sopia tietyt kohdat musiikista, että osaan kävellä oikeaan aikaan sisälle. Jänskää.

·         myös yksi lauluesitys on luvassa siihen hetkeen kun nostamme onnittelumaljat. Ystävämme (sulhasen ei-biologinen sisko) on luvannut laulaa meille ilman säestystä ilmeisestikin John Legendin tuotantoa. Kuuntelimme kaasojen ja bestmanien kanssa tuota kappaletta viikonloppuna ja tulimme siihen tulokseen, että mikäli vihkitilaisuus ei vielä nostata kaikkien silmiin kyyneliä, niin viimeistään kappaleen sanat sen tekevät. Pitäähän häissä voida hieman itke!
 
Ja se häävalssi! Se kyllä jännittää hieman. Meidän piti mennä kovasti tanssikurssille, toisin kävi.
Olimme tyytyväisiä omaan tanssimme lauantaina ja päätimme olla itsevarmoina liikenteessä.
Katsotaan miten sen nyt sitten käy. Ainakin olemme löytäneet sen yheisen sävelen... ja ne
askeleet! 
 
 

 

Tämän lisäksi on se askartelu, jonka suoritimme viikonloppuna

 

Askartelua varten olimme ostaneet vain vähän emmeitä ja se riitti, ylikin jäi. Eli vähällä saa
tehtyä ihan riittävästi!
 
    • kimalletta, leimasinainetta ja kuumapuhallin (puhallin tosin omasta takaa) JOTKA TOSIN JÄIVÄT TÄYSIN KÄYTTÄMÄTTÄ
    • Pahvia Sinellistä, koska mistään muualta sitä ei tunnu löytyvän. Varsinkin kun haluaa jotain hieman juhlavampaa.
    • Saimme ystävälstä lainaan sydänkuvioleikkurin, joka osoittautui parhaaksi asiaksi näissä askarteluissa. Sillä saimmetuosta vain tehtyä kaiken sen mitä halusimme ja paljon paljon extraa. Laitan häiden jälkeen tänne kuvia koristeita, kutsuista yms. Ennen häitä en kuitenkaan halua paljastaa mitään selvää vihiä miltä mikäkin näyttää. Etteivät vain sukulaiset saa mitään etukäteistieto. Itse ainakin nautin yllätyksistä. Toivon, että häämme niitä tarjoaa myös vieraillemme. Meille ainakin. Sen verran salaperäisiä ovat kaasot ja bestmanimme olleet.
    • Ostimme myös koristeellisempaa tulostuspaperia menu-ohjelma-kolmioita varten. Ei tarvinnut ihan pelkälle valkoiselle paperille tulostaa. Haasteena läpihohtavassa paperissa vain toki on tuo kiinnittäminen.
    • Kolmioiden taittelu, se ei ole mukavaa. Miksi siihen ei myydä valmiiksi 2-puoleisen kortin lailla esitaitettuja pahveja? Ja millä ilveellä saamme ne pysymään kolmioina, kun tuntui, että testikappaleessa edes teippi ja liima yhdessä eivät riittäneet.
    • Tulostin. Sen ostimme myös askartelua varten. Mutta onneksi sitä pääsemme hyödyntämään myös häissä ja arkielämässä. On muuten aivan todella loistava Canonin tulostit. Muistaakseni Tekniikan Maailman viime vuoden jonkun numeron testivertailun voittaja. Suosittelemme.
    • Pieniä pyykkipoikia jotka saivat meidän toimesta kivan hopeisen pinnan, kun maalasimme ne.
    • Keppejä, vaneria ja maalia. Mutta niitä emme itse tehneet, meille tehtiin ne valmiiksi. Kävimme vain maalamassa valmiit sydämet. Ei olisi itse sahailusta kyllä tullut mitään. Joskus kun hääohjelmiakin katsoo, niin pahalta oikein tuntuu monien puolesta. Meidän sydämet saatiin näppärsti hoidettua jollain masiinalla, joka siisti ja nopeasti ne leikkasi.
 
 
Hyvää työpäivää kaikille!
     
       
       
       
 

perjantai 25. tammikuuta 2013

Mitä on jo tehty, mitä on tekemättä..


Lista alkaa lyhentyä:

 

Hääpaikka

·         varattu hyvissä ajoin vuonna 2011 jouluna

Vihkipaikka

·         emme kuulu kirkkoon, joten kirkkoa ei tarvinnut varata

·         vihkiminen suoritetaan juhlapaikan pihapiirissä aitan päädyssä

Vihkijä

·         koska pappia ei tarvita, on siviilivihkiminen meille se vaihtoehto. Suunnittelimme keväällä 2012, että maistraatista kysymme. Onneksi sukulaiset olivat viisaampia ja neuvoivat kysymään perhetuttavaltamme, joka on tuomari. Saimme siis vihkijäksi varmistettua syksyllä 2012 tuttavamme, joka tuntee allekirjoittaneen lapsuudesta lähtien. Ihanaa, henkilökohtaista.

Majoitukset

·         Majoitukset tarvitaan sillä häämme ovat kaksipäiväiset juhlat. Tai ei häämme, mutta viikonloppuna juhlitaan tyttäremme 1-vuotista taivalta. Majoitukset löytyvät kaikki myöskin juhlapaikalta. Oli harvassa paikat, jossa keskisuomen alueella pystyy talvisaikaan majoittamaan yli 40 henkeä.

Teema

·         teemana on itse talvi. Mutta ajatuksia jotka ovat kantaneet läpi suunnittelun, ovat olleet; tuli, pimeys, violetti, hopea ja valkoinen.

 

Hääpuku

·         ostettu elokuussa morsiusgalleriasta. Löysin puvun jo toukokuussa, mutta siellä se odotti minua vielä henkarissa elokuussakin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja varmuutta toisella sovituksella. Välissä ihailin monia muitakin pukuja, mutta kyllä tämän oli minulle tarkoitettu tulevaksi. Pukua ei tarvinnut muokata laisinkaan. Pituus ja koko muutenkin olivat kuin suunniteltu minulle.

Sulhasenpuku

·         pohdimme monia vaihtoehtoja, mutta päädyimme mustaan pukuun. Juhlavuutta asuun luo liivi ja kaulaan laitetta dumbo (vai mikä lie se nyt onkaan nimeltään). Puntteja pitäisi vielä saada viimeisen viikon aikana lyhennettyä.

Morsiusneidon vaatteet

·         Morsiusneidolle ollaan löydetty ihana väriin sopiva violetti juhlamekko, jota koristamassa on upea ”turkisbolero”. Tähän kokonaisuuteen mukaan valkoiset sukkahousut ja toppahaalari!

Kaasojen puvut

·         Kaasot yhdessä päättivät pukeutua saman väriseen noudattaen violettia teemaväriä. Olen oikein iloinen ja kiitollinen tästä. Jokainen heistä hommasi itse pukunsa ja maksoi myös ne itse. Yhdelle teetettiin pitkä iltapuku, yksi osti pitkän pukunsa Saksasta ja kolmas tilasi internetistä. Jokainen löysi pitkän puvun ja itselleen mieluisan. Tämä hyvä.

Bestmanien vaatteet

·         Bestmanit pukeutuvat tummaan pukuun, jokainen omaansa, jonka ovat omistaneet jo ennestään tai ostaneet juhlia varten. Kravatit bestmaneille ostimme, jotta jokaisella on samanlainen. Violettiä tietenkin (ja mätsää muuten täysin morsiamen käsilaukkuun)

Appien ja anoppien pukeutuminen

·         He vieraiden lisäksi ovatkin tästä kaikkein eniten stressanneet. Jokainen on kuulemma jotain löytänyt. Toinen anopeista ainakin löysi kauniin mustan mekon ja pitkän jakun.

Morsiammen asusteet ja kengät

·         ensimmäinen hankinta häihin oli juhlapaikan varaamisen jälkeen morsiamen käsilaukku ja panta. Panta toivottavasti on vielä tallessa, mutta käsilaukku on ollut joka päivä esillä, kun siihen on verrattu erinäisiä hankintoja. Väri on niin kauniin violetti, syvä ja juhlava.

·         Kengät löytyivät Haloselta, sopivan matalalla korolla varustettuna. Satiinia tietenkin.

·         Toiset kengät ulkona tapahtuvaa vihkimistä varten löysin viime viikolla vahingossa Helsingistä, nekin väriltään oikeat. Kovasti yritin etsiä valkoisia talvisaappaita, mutta toisin kävi.

·         Viitta tuli ompelijalta pari viikkoa sitten, sen päälle pukemista odotan kuin kuuta nousevaa!

·         Korut ovat vielä hieman epäselviä. Käsikoru on, sillä sain haluamani Kalevalan Vanamo korun valmistumislahjaksi. Korvakorut ovat kihlauksen vuosipäivälahja ja kaulakoru joko anopilta lainattava tai oma joulujuhliin ostettu. Näihin en siis ole rahallisesti panostanut vain häitä varten.

·         Sukkanauha on kesällä 2011 häistä sulhon nappaama ystävänsä vanha. Tällä siis saadaan ainakin sininen ja vanha vedettyä yli listasta?

·         Hääpuvun alle piiloon jäävä asukerta on vielä ostamatta!!!

·         Sukkahousut ja vara-sellaiset on jo kotona.

 

Bussikuljetus

·         juhlaa varten varasimme bussikuljetuksen jotta Tampereelta tulevien vieraiden ei kaikkien tarvitse tulla omilla autoilla. Bussi on 16 hengen pikkubussi, jossa toivottavasti on tunnelmaa molempiin suuntiin matkatessa.

Kyydit

·         olemme suositelleet ystäviämme ottamaan kimppakyytejä, jotta kaikkien ei tarvitse ajaa keskelle metsää pimeillä metsäteillä. Etenkin kun kaikki asuvat melko lähekkäin

Bändi

·         Bändin tosiaankin saimme häälahjana sulhasen enolta. Kuuntelimme hieman heitä netin kautta ja en voi kyllä muuta sanoa kuin JES! Kaunis ääni naissolistilla ja useamman miehen pumppu taustalla soittamassa, kelpaa. Mukana on myös saksofoni!

Musiikkilistat

·         niitä rakennamme viikonloppuna. Bändin soittolistat ovat selvät kyllä, mutta taustalle soiva musiikki täytyy vielä kasa soittolistaksi, jota voi sitten soittaa juhlapaikan kaiuttimista.

 

Jahas, lisää listaa myöhemmin. Nyt loppui ruokatunti.