Kuulostaa kamalalta lauseelta, mutta se on totta. Olen siitä täällä maininnutkin, mutta nyt haluan avautua siitä järkyttävästä paineesta jota se minulle koko ajan aiheuttaa.
Mieheni alkaa olemaan jo lopen kyllästynyt ainaiseen läskien kiskomiseeni ja peilin edessä manailuun. Työkaveri ihmettelee, että eikö minulla mikään muu pyöri mielessä kuin painoni.
Siispä olen päättänyt alkaa käyttämään vaihtelunvuoksi toista nimitystä lahduttamiselle, kiinteytys. Nyt minulla onkin tarkoituksena kiinteytyä ja samalla kun minusta tulee kiinteä, minä pudotan painoani. Huijaanko muita? Tuskin, mutta ainakin voin lopettaa tuon l-sanan käytön. No ylipäänsä minun pitäisi puhua vähemmän ko. aiheesta ja tehdä enemmän.
Syksy tulee täyttymään jälleen liikunnan riemusta, mutta jälleen hieman eritavalla kuin aiemmin. Voimisteluvalmentamisen lisäksi alan vetämään tyttäremme kanssa perheliikuntaa. Rantaperkiön Isku tarjoaa vauvasta vaariin kattavan valikoiman liikuntaa, josta minä olen ohjaamassa yhtä 1-2 vuotiaiden aikuinen-lapsi taaperojumppaa. Siitä tulee jännittävää mutta myös haastavaa.
Minulla kun on aina ongelmia, yleensä muun muassa ajasta, niin olen päättänyt maksimoida ne päivät jotka ovat jo valmiiksi haastavia. Tiistait ja torstait pyhitän aina voimistelulle arkisin. Joten nyt kun niiden lisäksi torstaipäivää kuormittaa perheliikunta, niin miksi ei ottaisi siihen sitten hieman muutakin. Aina kahdeksalta, kun pääsen tyttöjen reeneistä kotiin, suuntaankin auton nokan (ensi viikosta alkaen) kohti kuntosalia ja tehokasta iltareeniä. Kun nyt muutenkin tulisin kotiin vasta sen jälkeen kun tytär on saatu unille, niin se on sama sitten tulla ennen kymmentä sen yhdeksän sijaan. Mitä mieltä on mieheni, siitä en tiedä, voin kyllä kysyä.
Meidän naisten elämä pyörii ihan liikaa näiden asioiden ympärillä. Aina vertaillaan omaa vartaloa muiden vartaloihin. Omaa ulkonäköä muiden ulkonäköön. Nyt on menossa blogivillitys, jossa tavalliset äidit näyttävät tavalliset vartalonsa. Minä en aio. En ole sinut, enkä hetkeen tule olemaan. Mutta teen asialle kuitenkin jotain, että voisin olla bikineissä rannalla,vielä joskus.
Minun täytyy oppia olemaan ja luottamaan ulkonäkööni enemmän, jotta en kasvata tytärtäni kieroon. Muutenkin tuntuu, että nykyään ollaan niin paljon raaempia, julmempia ja vaativampia jo pienten lasten vartaloista. Neuvolan seurantaan joutuu heti jos lapsi on liian lihava tai liian laiha, liian pitkä tai liian lyhyt. Mutta,jos minä oppisin olemaan hiljempaa tästä aiheesta kotona ja kaikkialla, niin mahdollisuus terveeseen teini-ikään olisi myös lapsellani. Itse en ole painoni kanssa tuskaillut ennen kuin nyt synnytyksen jälkeen. Enkä kyllä silloinkaan, vaan äitiysloman jälkeen jolloin keräsin 10 kiloa lisää painoa sen jälkeen kun olin 15kg jättänyt synnärille.
Nyt sulkeudun miettimään omaa käyttäytymistäni ja alan ahertamaan töiden kimpussa.
Näillä mietteillä lounastauolta (lounaaksi salaattia....) takaisin työn pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti