Hääkimppuni

En tiedä kirjoitinko koskaan siitä mitä minun kimppuni loppuviimein sisälsi.

Pohdimme pitkään mitä kukkia voi laittaa talvipakkasille helmikuun alkuun, kun riskinä oli jopa -30 asteen pakkaset. No onneksi niin ei ihan ollut, sillä meidät vihittiin noin -16 asteen pakkasessa, hienoisessa tuulessa. Mutta onneksi juhlatilamme oli aitan pääty, jonne ei suoranaisesti päässyt tuuli puhaltamaan.

Ostin kimppuni sekä muut häidemme kukat Nokialta, Kukkaputiikista, jossa sain aivan loistavaa palvelua ja kauniin kimpun. Olin lukenut netistä, että ko. paikka olisi hyvä valinta, ja niin se kyllä oli.

Alla kuva minusta mekkoni ja kimppuni kanssa juuri ennen vihkimistä. Hääkimppuuni Kukkaputiikin tätit kuitenkin sanoivat laittavansa mitä vaan kukkia, sillä ulkona oloaikamme oli niin lyhyt, etteivät uskoneet kukkien vahingoittuvan. Eivätkä ne vahingoittuneetkaan. Pysyivät kauniina ja freeseinä vielä toista viikkoa häiden jälkeen. Sen jälkeen otin ja vippasin kimpun biojätteeseen. Olin sitä ehtinyt tarpeeksi kuvaamaan, että muistot ovat tallessa. Ja myös yksi syy kimpun mäjelle lentämisessä oli se, ettei kimpun kukista muutakun ruusut säilyneet inhimillisen näköisenä.

Kimpussa siis oli jotain erikoisOrkideaa, tummaa kallaa ja ruusuja. Vihreänä käytettiin murattia, sillä samaa oli pöytäkoristeessamme. Itse pidin todella paljon kimpustani ja se vastasi täysin sitä mitä olin toivonut. Ei liian tiivistä ja linjakasta, mutta ei myöskään liian rönsyilevää. Sopivasti siitä väliltä, kuten minäkin. Koristeeksi kimppuun laitettiin muutama valkoinen helmi.

Omien häideni jälkeen olen myös tuttava piirissäni muiden nähnyt ja kuullut käyttävän Kukkaputiikkia kimppuihinsa ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä. Suosittelen siis kaikille Pirkanmaalaisille. Hinta-laatusuhde ehdottoman toimiva.

Kimppuni
Linkki Kukkaputiikin Facebook-sivuille jossa kuva kimpusta

 

 

Kenties saan tänne hiljalleen muutakin matskua häistämme.

Unelmat ja haaveet

Minulla on tällä hetkellä paljon unelmia, paljon projekteja käynnissä, jolla pyrin saavuttamaan haaveeni ja ajatukseni tulevasta.

Ne jotka minut tuntevat, tietävät, että en paikallani tahdo pysyä. Olen sitä porukkaa jonka mielestä pieni projekti piristää aina. Täällä olen paasannut ajan vähyydestä ja siitä, kuinka tunteja tarvitsisi enemmän vuorokauteen. Koskakohan opin relaamaan.


Paljon kuulee puhuttavan siitä, että naiset kärsivät ainaisesta stressistä, eivätkä osaa rauhoittua. Monet kärsivät mm. lapsettomuudesta tämän vuoksi. Miksi siis on pakko säntäillä koko ajan paikasta a paikkaan b? Mutta mitä sitten jos ei olisi tekemistä? Jos vain olisi. Eikö sitä ihminen silloin laiskistu ja jää paikalleen makaamaan. Itse ainakin ajattelen ylöspäin jokaista joka saa jotain aikaan, en pidä minään niitä jotka eivät kurottele haaveitaan ja unelmiaan, vaan tyytyvät siihen mitä nyt on, tai on joskus ollut. Varmasti jokaisella on joku haave; oli se sitten työpaikan vaihtaminen, auton päivitys, puolison löytäminen tai uuden kielen oppiminen. Miksi siihen ei tarttuisi?

Ihmisellä on kuitenkin sisäinen tarve päästä eteenpäin. Ainakin oletan näin (täysin laiskana siis avaamaan mitään tutkimuksia asiasta) sillä ei yhteiskunta ja teknologia ja kaikki muu muuten menisi eteenpäin. Ihminen haluaa kehittyä, olla enemmän ja olla parempi. Miksi siis on olemassa myös niitä mätämunayksilöitä, jotka eivät jaksa tehdä mitään tai eivät halua tehdä mitään, ovat vaan ja laiskottelevat. Miksi tyytyä vähään? Sanontahan on, että jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Miksi ei? Liian moni ihminen tyytyy kohtaloonsa, kun voisi ehkä olla enemmän.

Olla enemmän, mitä lie sekin tarkoittaa? Tästä päästään taas aasin siltana siihen mikä on tarpeeksi. Koska on tavoitellut riittävästi? Milloin ohjelmaa kalenterissa on enemmän kuin vaaditaan saadakseen aktiivisen ihmisen tittelin. Mikä on aikaansaamattoman ja rauhasta nauttivan ihmisen ero? Itse en sitä tiedä, enkä varmasti tule hetkeen tietämäänkään.

En nyt siis tiedä miksi menin moiseen ajatteluun, mutta taaimmainen ajatus tässäkin kirjoituksessa oli se, että minä stressaan kamalasti omista kiireistäni. Nyt pari viikkoa yksin töissä ollessani huomaan oman huonomuistisuuteni. En oikeasti muista mitä olen toissa päivänä tehnyt ja kenet kouluttanut. Mielestäni tämä on melko huolestuttavaa. Aamulla herääminen 6:15 ei enään tunnu pahalta ja kotiin tulen normaalisti tiistaisin ja torstaisin vasta kymmenen maissa illalla. Kauankohan jaksan. Olen kuitenkin vasta hyvin nuori ja suurin osa elämästä on edessä. Nyt pitäisi ymmärtää, että kaikkialle ei tarvitse päästä, osallistua ja... Priorisointi tässäkin tapauksessa on nyt oikeasti se sana mitä voisin harjoitella.

Mistä voisin saada kotiin kotiapulaisen, joka meillä hoitaisi pyykin, tiskit, keittiön siivouksen ja yleisen järjestyksen? Voiko suomeen hommata pienellä rahalla au pairin, tai saako sellaisia toisista kaupungeista ympäri Suomen? Plussaa olisi toki, jos saataisiin au pair naapurista, niin ei tarvitsisi ketään majoittaa meille, tilaa kun ei ole. Ja siis ennen kaikkea tämän pitäisi olla edullista! Koska tulomme eivät ole niin suunnattomat. Olen jo pitkään miettinyt tätä asiaa. Onko jossain yritys joka kauppaa innokkaita lukiolaisia tiskaamaan ja pyykkäämään toisten koteihin pienellä taskurahalla? Saako sellaisesta liiketoiminnasta laillisesti kannattavaa? Jos saa, niin vinkatkaa, minä voin pistää firman pystyyn!

Mutta näillä ajatuksilla, eteenpäin. Tänään päiväni on kuitenkin vain klo 8-16 työt, 16.30-17.45 sali, 18-20 valmennus ja jo oikeasti siis ennen ysiä kotona.


Onni ja autuus <3

Laihduttaminen kuulostaa jo kirosanalta

Minä yritän laihduttaa. 

Kuulostaa kamalalta lauseelta, mutta se on totta. Olen siitä täällä maininnutkin, mutta nyt haluan avautua siitä järkyttävästä paineesta jota se minulle koko ajan aiheuttaa.

Mieheni alkaa olemaan jo lopen kyllästynyt ainaiseen läskien kiskomiseeni ja peilin edessä manailuun. Työkaveri ihmettelee, että eikö minulla mikään muu pyöri mielessä kuin painoni.

Siispä olen päättänyt alkaa käyttämään vaihtelunvuoksi toista nimitystä lahduttamiselle, kiinteytys. Nyt minulla onkin tarkoituksena kiinteytyä ja samalla kun minusta tulee kiinteä, minä pudotan painoani. Huijaanko muita? Tuskin, mutta ainakin voin lopettaa tuon l-sanan käytön. No ylipäänsä minun pitäisi puhua vähemmän ko. aiheesta ja tehdä enemmän.

Syksy tulee täyttymään jälleen liikunnan riemusta, mutta jälleen hieman eritavalla kuin aiemmin. Voimisteluvalmentamisen lisäksi alan vetämään tyttäremme kanssa perheliikuntaa. Rantaperkiön Isku tarjoaa vauvasta vaariin kattavan valikoiman liikuntaa, josta minä olen ohjaamassa yhtä 1-2 vuotiaiden aikuinen-lapsi taaperojumppaa. Siitä tulee jännittävää mutta myös haastavaa.

Minulla kun on aina ongelmia, yleensä muun muassa ajasta, niin olen päättänyt maksimoida ne päivät jotka ovat jo valmiiksi haastavia. Tiistait ja torstait pyhitän aina voimistelulle arkisin. Joten nyt kun niiden lisäksi torstaipäivää kuormittaa perheliikunta, niin miksi ei ottaisi siihen sitten hieman muutakin. Aina kahdeksalta, kun pääsen tyttöjen reeneistä kotiin, suuntaankin auton nokan (ensi viikosta alkaen) kohti kuntosalia ja tehokasta iltareeniä. Kun nyt muutenkin tulisin kotiin vasta sen jälkeen kun tytär on saatu unille, niin se on sama sitten tulla ennen kymmentä sen yhdeksän sijaan. Mitä mieltä on mieheni, siitä en tiedä, voin kyllä kysyä.

Meidän naisten elämä pyörii ihan liikaa näiden asioiden ympärillä. Aina vertaillaan omaa vartaloa muiden vartaloihin. Omaa ulkonäköä muiden ulkonäköön. Nyt on menossa blogivillitys, jossa tavalliset äidit näyttävät tavalliset vartalonsa. Minä en aio. En ole sinut, enkä hetkeen tule olemaan. Mutta teen asialle kuitenkin jotain, että voisin olla bikineissä rannalla,vielä joskus.

Minun täytyy oppia olemaan ja luottamaan ulkonäkööni enemmän, jotta en kasvata tytärtäni kieroon. Muutenkin tuntuu, että nykyään ollaan niin paljon raaempia, julmempia ja vaativampia jo pienten lasten vartaloista. Neuvolan seurantaan joutuu heti jos lapsi on liian lihava tai liian laiha, liian pitkä tai liian lyhyt. Mutta,jos minä oppisin olemaan hiljempaa tästä aiheesta kotona ja kaikkialla, niin mahdollisuus terveeseen teini-ikään olisi myös lapsellani. Itse en ole painoni kanssa tuskaillut ennen kuin nyt synnytyksen jälkeen. Enkä kyllä silloinkaan, vaan äitiysloman jälkeen jolloin keräsin 10 kiloa lisää painoa sen jälkeen kun olin 15kg jättänyt synnärille.

Nyt sulkeudun miettimään omaa käyttäytymistäni ja alan ahertamaan töiden kimpussa.

Näillä mietteillä lounastauolta (lounaaksi salaattia....) takaisin työn pariin.

Puolivuotta naimisissa

Huomenna meille tulee mieheni kanssa puoli vuotta täyteen naimisissa. Melkoinen saavutus. Jotkut kun ehtivät tässä ajassa jo laittamaan avioeropaperit vireille.

Vuosi sitten minulla oli käynnissä valtava hääkuume ja elämä pyöri vain ja ainoastaan sen yhden päivän ympärillä. Hirviömorsian en mielestäni koskaan kuitenkaan ollut (nostan tämän esiin nyt jo varmaan kolmannessa postauksessa, ilmeisesti uskottelen siis itselleni, etten ollut kovin paha...). Nyt onkin ihana alkaa seuraamaan sivusta kun työkaverini häihin on aikaa vuosi ja häähulluus alkaa nostamaan päätään. Upea vuosi siis edessä.

Juhlien suunnittelu on ihanaa. Aina sanotaan, että elämä ei ole yhtä juhlaa, mutta ainahan siitä voi tehdä sellaista? Eikö totta. Kuten me (minä). Nytkin viikonloppuna päätimme pistää juhlat pystyyn; terassin kastajaiset nimittäin. Onhan meillä syytä juhlaan sillä tyttäremme täyttää 1,5 vuotta, meille tulee 0,5 hääpäivä täyteen ja uusi uljas terassimme on valmistunut. Ja yksi juhlan syy; sain taas kirjoitettua blogiin.

Syy blogitekstieni vähäisyyteen on simppeli; blogi on toisessa sähköpostissa, kuin mitä nykyisin käytän. Katson vanhaa sähköpostia hyvin harvoin, kun kaikilla koneilla joita käytän, gmail ohjaa minut suoraan nykyiseen, uuteen postiini. Onhan se melko vaiva kirjautua ulos ja taas uudestaan sisään. Elämän suuria murheita.

Mutta minä olen myös onnistunut, siitä halusin kertoa. No oikeastaan koko kesä on ollut onnistunut, mutta myös minä henkilökohtaisesti olen onnistunut. Tavoitteenani on ollut -1kg / per kk. Ja minä olen sen tehnyt. Olen pudottanut huhtikuun loppu painosta sen touko-, kesä- ja heinäkuun osuuden. Fiilis on mieletön. Fiilis on jopa niin mieletön, että olen päättänyt oikeasti ostaa salikortin. Kyllä, salikortin, aion mennä kuntosalille. En siis muodikkaalle jumppatunti/kuntosalille, vaan pelkälle salille, missä on lihaskuntoa edistäviä laitteita. Ystäväni oli myös moisen päätöksen tehnyt, ja aina, kaikessa, niin myös tässä tilanteessa, en voi olla "kilpailematta" hänen kanssaan. Kilpailu on toki väärä sana, sillä molemmilla on omat tavoitteet, omat motivaatiot. Mutta meillä on ollut aina, lapsuudesta lähtien, tapana että jos toinen, niin sitten myös toinen, vaikka sitten sitä päätä seinään. Mutta yleensä homma on mennyt niin, että ystäväni on tehnyt sen jonkun asian aina ensin ja minun on ollut pakko mennä perässä, näyttääkseni, että kyllä minäkin pystyn. Syy tähän tulee lapsuudesta ja siitä, että ystäväni on minua 1 vrk ja 3h nuorempi. Ja eihän sitä voi nuoremmaalleen hävitä?

No mutta siis, kesä on ollut hieno. Loma oli lyhyt, vain kaksi viikkoa, mutta sitäkin antoisampi. Olimme reilun viikon lapissa mökillämme, näimme poron ja vältyimme normaalilta mökkiähkyltä. Kalaähkyn puolestaan saimme, sillä mieheni ja isäni kävivät Tornionjoesta nappaamassa yhden 8,5 kiloisen kojamon.

Laitan tähän postauksen yhteyteen hienoisen tiivistelmän kesästämme.

Juhannusruokaa jota serkkupoika taitaa siinä kokkailla.

 

Juhannuksen alkupalana grillattua lohta

 

Kesäpäivä Tampereella tyttären kanssa <3

 

Saunamökin nurkalta Tornionjoelta (Ruotsi näkyy veden toisella puolen)

 

Aamulenkilta noin 8:00, ei oltu yksin, tarkkavaiset huomaavat poron jossain kuvassa

 

Mansikkakakun sisältöä sekoittelemassa

 

Vain parhaat keskipalat? Ja ongelma mihin sen kaiken laittaa.

 

Uusi ilme terassille, jonka mieheni rakensi yhdessä tuttavamme kanssa

 

Ensimmäinen iltapala uudella terassilla.

Kuvia kevennykseksi

 Meidän uusi ja upea terassikalusteryhmä, jossa kelpaa istua pidempäänkin! Taustalla nykyisin hieno portti ja aita, jotta tyttö pysyy pihassa.

 Ihan ensimmäiset testailut uudella grillillä, joka tänä keväänä ostettiin omalle takapihalle <3

 Vakkarimuffinit jääkaapissa Ingmariinin kanssa. Suklaamuffinit saa jo ajatuksissanikin veden kielelle!

 Todella isoksi yllätyksekseni erinomaisen hyvä leipäresepti, jonka sisällä juustoa ja kinkkua. Taustalla myös häälahjaksi saamamme Peugeotin pippuri- ja suolamyllyt!

Oman pihan ensimmäiset kevään merkit! Nyt jo piha tosin aivan erinäköinen, kun lehdet puskivat puuhun ja pensaisin parissa päivässä. Kesä kesä kesä <3

Blogin nimi vaihtui

Tuore äiti ja tuleva morsian. Sitähän en enään ole.

Sain huomautuksen ystävältä, että onko minulla jotain kerrottavaa, enhän enään ole tuleva rouva. Siispä mars vaihtamaan älyttömällä mielikuvituksella varustettuna keskellä yötä blogin otsikkoa. No on mitä on, kuvaa minua.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa blogia häidemme suunnittelusta. No näin ei oikein koskaan käynyt. Kovasti tätä aloin kirjoittamaan (omasta mielestäni kaksi postausta kuussa on paljon ihmiseltä, joka ei ole koskaan päiväkirjaa kirjoittanut sen sitovuuden vuoksi), mutta enhän minä nyt siis alkuunsakaan tainnut onnistua siinä mitä yritin; työkalu häiden järjestämiseen.

No, toivon kuitenkin, että muuta ovat saaneet bloggailusta itselleen apua suunnitteluun. Meiltä kun todellisuudessa kaikki matsku löytyy excelleistä / valokuvista koneella.

Suunnittelu on minulle mielekästä puuhaa. Suunnittelen koko ajan tulevaa, uusia käänteitä elämään ja muutoksia arkeen. Suunnittelen koko ajan jotain. Yleensä kaikki jää toteuttamatta.

Kuluneen 40 päivän suunnitelmat:

- Perustaa yritys, joka tarjoaa kauppapalveluita

- Muuttaa maalle kartanoon ja perustaa hääjuhlapitopalvelu / juhlatila / majoitus

- Kouluttautua matkaoppaaksi ja lähteä Sveitsiin perheen kanssa

- Laihtua -10 kg vuoden loppuun mennessä

- Ruveta yrittäjäksi, kannustajaksi muille omien haaveiden toteuttamisessa

- Aloittaa tehokas ulkoilu joka ilta, kun on niin hienot kelitkin

- Kuokkia pihan kukkamaa rikkaruohoista

- Siivota

- Ruveta kokkaamaan oikeasti uusien reseptien avulla


No mitäpä on tapahtunut?

- asunto on sotkuinen heti, kun mies on työreissulla (onneksi tulee jo tänään kotiin)

- +1kg (MITEN IHMEESSÄ SE ON MAHDOLLISTA???)

- Kutsu pääsykokeisiin HAMKin Forssan yksikköön Kestävän Kehityksen ko. Ympäristösuunnitteljaksi.

- Työsopimuksen jatko, niin voi unohtaa yrittäjyyshaaveet



Mutta siis se mistä piti kirjoittamani, oli blogin uusi nimi. Bloginhan piti loppua häihin, mutta kai sitä ihminen on niin halukas jakamaan omaa yksityisyyttään muille, että ei malta lopettaa ajoissa tätäkään puuhaa. Ainut mitä edelleen kaipaan tähän, on AIKA. No any case, blogi jatkuu, minä en hiljene. Jatkan kirjoittamista edelleen elämästäni ja siihen liittyvistä asioista. Kai tämä on sellainen muotiblogi, jota joka toinen nainen Suomessa tällä hetkellä rustailee. Uskoo, että jotain kiinnostaa ja kirjoittaa todellisuudessa vain muutamalle lähimmälle ystävälleen.

Jatketaan siis tulevaisuudessakin arjen ja juhlan aiheilla. Juhlia ei tosin ole hetkeen luvassa. Paitsi ne iltapukujuhlat uudellevuodelle. Tervetuloa ystävät ;) Jokainen joka tsemppaa minua, saa kutsun! Seuraavaksi siis suunnittelemaan menu, ohjelma, paikka yms.

Mutta nyt selviää pääseekö Krista viisufinaaliin kisaamaan Suomea konkurssin partaalle.

Miten saan pois 10kg vuoden loppuun mennessä?

Kun on yhtälönä äitiys-vaimous, isohko koti, työt sekä valmennus lopputulos = EI AIKAA.

Joten jokainen onnistuneeksi todettu kikka otetaan vastaan. Sillä kovasti olisi tarkoitus pudottaa painoa pois nykyisestä. Olen luvannut pitää iltapukujuhlat vuoden vaihteessa, jos vain mahdun vanhaan iltapukuuni, jossa juhlin vuoden 2009 itsenäisyyspäivänä.

Lähtökohtana on, että tiedän täysin teoriassa miten ne kilot saan pois, nyt kaipaisinkin käytännön vinkkejä onnistumiseen. Jotain kannustusta ja todisteita, että siihen pystyy.

Olen selaillut monia blogeja, joissa ihmiset laihduttavat ja ovat onnistuneet, mutta en ole niistä löytänyt niitä parhaita vinkkejä, mitkä itseeni toimisivat.

Kotona ei suurta kanustusta tule koska, "Sä olet kulta ihana just tollasena" .... AIJAA. Mutta jospa haluais olla ihana myös omasta mielestään. Siksi iltaisin on niin kovin helppo sortua kekseihin yms. Ruokavaliooni olen nyt kyllä yrittänyt kiinnittää huomiota ja päivän aikana syömiini kaloreihin. Myös vehnäleivän olen vaihtanut tummaan leipään, kuten limppuun, jyväleipiin ja ruisleipiin. Töissä syön normaalia lounasruokaa, mutta kotona olemme jo jättäneet pois perunat, pastat ja riisit. Tilalle otettu kasviksia ja runsaat salaatit.

Mutta silti, kahden viikon aikana, kun olen kiinnittänyt huomiota ruokavalioon, mitään ei ole tapahtunut. Olen myös kahden viikon aikana käynyt lenkillä viisi kertaa, mikä on heti viisi kertaa enemmän kuin normaalisti.

Missä vika?

Iltaruoka pitäisi syödä ennen klo 18, tiedän, mutta entäpä kun se ei ole mahdollista arjen kiireiden takia? Pilaako tämä mahdollisuuteni?

Auttakaa,

nimim. -10kg toivossa