keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Miten saan pois 10kg vuoden loppuun mennessä?

Kun on yhtälönä äitiys-vaimous, isohko koti, työt sekä valmennus lopputulos = EI AIKAA.

Joten jokainen onnistuneeksi todettu kikka otetaan vastaan. Sillä kovasti olisi tarkoitus pudottaa painoa pois nykyisestä. Olen luvannut pitää iltapukujuhlat vuoden vaihteessa, jos vain mahdun vanhaan iltapukuuni, jossa juhlin vuoden 2009 itsenäisyyspäivänä.

Lähtökohtana on, että tiedän täysin teoriassa miten ne kilot saan pois, nyt kaipaisinkin käytännön vinkkejä onnistumiseen. Jotain kannustusta ja todisteita, että siihen pystyy.

Olen selaillut monia blogeja, joissa ihmiset laihduttavat ja ovat onnistuneet, mutta en ole niistä löytänyt niitä parhaita vinkkejä, mitkä itseeni toimisivat.

Kotona ei suurta kanustusta tule koska, "Sä olet kulta ihana just tollasena" .... AIJAA. Mutta jospa haluais olla ihana myös omasta mielestään. Siksi iltaisin on niin kovin helppo sortua kekseihin yms. Ruokavaliooni olen nyt kyllä yrittänyt kiinnittää huomiota ja päivän aikana syömiini kaloreihin. Myös vehnäleivän olen vaihtanut tummaan leipään, kuten limppuun, jyväleipiin ja ruisleipiin. Töissä syön normaalia lounasruokaa, mutta kotona olemme jo jättäneet pois perunat, pastat ja riisit. Tilalle otettu kasviksia ja runsaat salaatit.

Mutta silti, kahden viikon aikana, kun olen kiinnittänyt huomiota ruokavalioon, mitään ei ole tapahtunut. Olen myös kahden viikon aikana käynyt lenkillä viisi kertaa, mikä on heti viisi kertaa enemmän kuin normaalisti.

Missä vika?

Iltaruoka pitäisi syödä ennen klo 18, tiedän, mutta entäpä kun se ei ole mahdollista arjen kiireiden takia? Pilaako tämä mahdollisuuteni?

Auttakaa,

nimim. -10kg toivossa

2 kommenttia:

  1. Työkaveri sai kiloja pois, kun söi säännöllisesti 3 tunnin välein. Vaatii totuttelua ja aikaa, että ehtii syödä noin säännöllisesti, mutta siihenkin näköjään tottuu!

    Sun pitää löytää joku yhtä ihana ja mukaansa vetävä laji ku voimistelu, niin jaksaa urheillakin<3 Kerro jos löydät!

    VastaaPoista
  2. Oon luullut ongelmani olevan siinä kolmen tunnin välein syömisessä ;) Ei vaan. Mutta tarviipa tutustua myös tuohon tiiviin ruokailun vaikutukseen.

    Onko voimistelun veroista olemassa? Siis jos jalat ei kestä tankoilua!

    VastaaPoista