Ne jotka minut tuntevat, tietävät, että en paikallani tahdo pysyä. Olen sitä porukkaa jonka mielestä pieni projekti piristää aina. Täällä olen paasannut ajan vähyydestä ja siitä, kuinka tunteja tarvitsisi enemmän vuorokauteen. Koskakohan opin relaamaan.
Paljon kuulee puhuttavan siitä, että naiset kärsivät ainaisesta stressistä, eivätkä osaa rauhoittua. Monet kärsivät mm. lapsettomuudesta tämän vuoksi. Miksi siis on pakko säntäillä koko ajan paikasta a paikkaan b? Mutta mitä sitten jos ei olisi tekemistä? Jos vain olisi. Eikö sitä ihminen silloin laiskistu ja jää paikalleen makaamaan. Itse ainakin ajattelen ylöspäin jokaista joka saa jotain aikaan, en pidä minään niitä jotka eivät kurottele haaveitaan ja unelmiaan, vaan tyytyvät siihen mitä nyt on, tai on joskus ollut. Varmasti jokaisella on joku haave; oli se sitten työpaikan vaihtaminen, auton päivitys, puolison löytäminen tai uuden kielen oppiminen. Miksi siihen ei tarttuisi?
Ihmisellä on kuitenkin sisäinen tarve päästä eteenpäin. Ainakin oletan näin (täysin laiskana siis avaamaan mitään tutkimuksia asiasta) sillä ei yhteiskunta ja teknologia ja kaikki muu muuten menisi eteenpäin. Ihminen haluaa kehittyä, olla enemmän ja olla parempi. Miksi siis on olemassa myös niitä mätämunayksilöitä, jotka eivät jaksa tehdä mitään tai eivät halua tehdä mitään, ovat vaan ja laiskottelevat. Miksi tyytyä vähään? Sanontahan on, että jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Miksi ei? Liian moni ihminen tyytyy kohtaloonsa, kun voisi ehkä olla enemmän.
Olla enemmän, mitä lie sekin tarkoittaa? Tästä päästään taas aasin siltana siihen mikä on tarpeeksi. Koska on tavoitellut riittävästi? Milloin ohjelmaa kalenterissa on enemmän kuin vaaditaan saadakseen aktiivisen ihmisen tittelin. Mikä on aikaansaamattoman ja rauhasta nauttivan ihmisen ero? Itse en sitä tiedä, enkä varmasti tule hetkeen tietämäänkään.
En nyt siis tiedä miksi menin moiseen ajatteluun, mutta taaimmainen ajatus tässäkin kirjoituksessa oli se, että minä stressaan kamalasti omista kiireistäni. Nyt pari viikkoa yksin töissä ollessani huomaan oman huonomuistisuuteni. En oikeasti muista mitä olen toissa päivänä tehnyt ja kenet kouluttanut. Mielestäni tämä on melko huolestuttavaa. Aamulla herääminen 6:15 ei enään tunnu pahalta ja kotiin tulen normaalisti tiistaisin ja torstaisin vasta kymmenen maissa illalla. Kauankohan jaksan. Olen kuitenkin vasta hyvin nuori ja suurin osa elämästä on edessä. Nyt pitäisi ymmärtää, että kaikkialle ei tarvitse päästä, osallistua ja... Priorisointi tässäkin tapauksessa on nyt oikeasti se sana mitä voisin harjoitella.
Mistä voisin saada kotiin kotiapulaisen, joka meillä hoitaisi pyykin, tiskit, keittiön siivouksen ja yleisen järjestyksen? Voiko suomeen hommata pienellä rahalla au pairin, tai saako sellaisia toisista kaupungeista ympäri Suomen? Plussaa olisi toki, jos saataisiin au pair naapurista, niin ei tarvitsisi ketään majoittaa meille, tilaa kun ei ole. Ja siis ennen kaikkea tämän pitäisi olla edullista! Koska tulomme eivät ole niin suunnattomat. Olen jo pitkään miettinyt tätä asiaa. Onko jossain yritys joka kauppaa innokkaita lukiolaisia tiskaamaan ja pyykkäämään toisten koteihin pienellä taskurahalla? Saako sellaisesta liiketoiminnasta laillisesti kannattavaa? Jos saa, niin vinkatkaa, minä voin pistää firman pystyyn!
Mutta näillä ajatuksilla, eteenpäin. Tänään päiväni on kuitenkin vain klo 8-16 työt, 16.30-17.45 sali, 18-20 valmennus ja jo oikeasti siis ennen ysiä kotona.
Onni ja autuus <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti